STOP THE PRESS!

Tanssin viikonloppu WAMissa 2.-3.12.

Kehonkuva on näyttely kehollisuudesta. Se kokoaa yhteen kehon kuvia, nykytaiteen teoksia, joissa tarkastellaan kehon esittämisen käytäntöjä. Keskeisenä osana näyttelyyn liittyy tanssiteoksia, jotka käsittelevät omista näkökulmistaan kehollisen läsnäolon herkkyyttä ja problematiikkaa; hetkellisyyttä tai kehon poliittisuutta. Ensimmäiset teokset esitetään viikonloppuna 2. ja 3. joulukuuta.

Anna Torkkelin uusi teos Present lauantaina 2.12. klo 15

Teos pyrkii kohti sitä haurautta ja pehmeyttä, jota olemme. Esitys ehdottaa, että olennaisin on tässä, näkyvillä ja nyt-hetkessä. Teos jatkaa Torkkelin monivuotista työskentelyä läsnäolon ja yksinkertaisuuden parissa.

Jokainen Present -teoksen esitys on ainutkertainen, uusi ja ohikiitävä tapahtuma. Eri paikoissa esitetyn, kuhunkin tilaan sovitetun teoksen viimeinen esitys on Wäinö Aaltosen museossa. Kehonkuva-näyttelyssä useimmat teokset pysyvät paikoillaan läpi sen keston: kiinteinä kappaleina esitetyt objektit ja yhä uudelleen alusta alkavat videoteokset, jotka toistavat niiden kestoon perustuvaa omaa, muusta ympärillä tapahtuvasta riippumatonta rytmiään. Tanssi on hetki näyttelyn aikajanalla. Sen toteutuminen esityksenä edellyttää tanssijan ja yleisön läsnäoloa yhdessä, yhteisesti jaetussa paikassa ja ajassa.

Työryhmä: Tashi Iwaoka, Mira Kautto, Johanna Porola, Piia Rinne, Riikka Thitz, Masi Tiitta, Anna Torkkel

Sonya Lindforsin With Josephine sunnuntaina 3.12. klo 15

Museo on yhteiskunnan järjestystä ja vakiintuneita arvoja ylläpitävien instituutioiden lailla kehoja järjestävä tila. Museo ja kuvataide ovat olleet mukana määrittelemässä ihannekehoa, valikoimassa samaistumisen kohteita sekä määrittelemässä ketkä kuuluvat ’meihin’ ja keitä ovat ’toiset’. Lindforsin teos With Josephine on esityksellinen installaatio, joka tarkastelee mustuutta ja mustan kehon politiikkaa, sekä mustuuden ja postmodernin välistä hiertymää. Kohtaamalla katseen ja katsojan, teos pyrkii pakenemaan omaa toiseuttaan ja ravistelemaan oletettua normia, valkoisuuden keskiötä.

– Postmodernia kuten koko länsimaista taidekäsitystä määrittää valkoisuuden suuri narratiivi. Vaikka postmodernissa ideologiana on kyse suurten kertomusten dekonstruktiosta, se ei ole onnistunut dekonstruoimaan omaa valkoisuuttaan, Sonya Lindfors kertoo.
– Valkoisuusnormissa ei ole kyse pelkästään ihonväristä. Se on tiettyjen arvojen, kuten tasa-arvon tai demokratian, tiettyjen ominaisuuksien, kuten sivistyneisyyden, koulutuksen, älykkyyden ja kauneuden mieltämistä ja omimista ”länsimaisiksi” ja ”eurooppalaisiksi” ja valkoisiksi. Valkoisuus on neutraalia ja näkymätöntä, mutta samalla toivottua. Muu kuin ”valkoinen taide” mielletään ennemmin kulttuuriksi kuin taiteeksi: symboliseksi, vanhanaikaiseksi ja primitiiviseksi, mutta samalla historiattomaksi. Valkoinen instituutio saattaa esittää afrikkalaista nykytaidetta ilmiönä – valkoisesta taidekäsityksen näkökulmasta, toisena kulttuurina, joka eroaa ’meidän’ kulttuurista. Tanssinäyttömäillä taas esitetään teoksia, joissa ruskeat ja mustat kehot käsittelevät eksplisiittisesti omaa toiseuttaan.
– Samaan aikaan, kun mustat ja ruskeat taiteilijat pääsevät nykytanssinäyttämöille vain tehdessään teoksia, jotka vastaavat valkoisen instituution stereotyyppistä käsitystä mustuudesta – outoa, jännittävää, erilaista, eksoottista, primitiivistä ja energistä – postmoderni approprioi ja imee itseensä vaikutteita mustasta kulttuurista, musiikista, muodista, tanssista, energiasta, rytmistä ja estetiikasta. Nämä vaikutteet eivät pääse ”korkeakulttuurin” piiriin portinvartijoiden ohi ilman valkoista käyttöliittymää, Lindfors valottaa teostensa tarkastelemasta normatiivisesta valkoisuudesta.

Sonya Lindfors on helsinkiläinen koreografi ja UrbanApa taideyhteisön taiteellinen johtaja. Töissään hän pyrkii ravistelemaan, purkamaan ja venyttämään valtarakennelmia. Tällä hetkellä Sonyan tutkimuskohteina ovat mustuus ja postmoderni, hiphopkulttuurin sosiopoliittiset juuret ja feministinen Bad Girls – practice. www.sonyalindfors.com

Työryhmä: Esete Sutinen, Sonya Lindfors, Erno Aaltonen