STOP THE PRESS!

Pelastakaa Lapset ja Suomalainen Kirjakauppa auttavat yhdessä kotimaan lapsia

Kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola Suomalaisesta Kirjakaupasta ja pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta Pelastakaa Lapset ry:stä.

Kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola Suomalaisesta Kirjakaupasta ja pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta Pelastakaa Lapset ry:stä.

Suomalainen Kirjakauppa lahjoitti 22 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan, jolla tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua ja harrastustoimintaa Suomessa. Pelastakaa Lapset ja Suomalainen Kirjakauppa ovat yhteistyössä auttaneet kotimaan lapsia ja lapsiperheitä jo yli 20 vuoden ajan.

Jopa 160 000 lasta ja nuorta on köyhyyden tai syrjäytymisen vaarassa Suomessa. Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman tuki kohdennetaan lapsille, joiden mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiään tai osallistua harrastuksiinsa on uhattuna perheen vähävaraisuuden tai muiden sosiaalisten haasteiden vuoksi. Vuonna 2016 ohjelmalla tuettiin 1458 lapsen koulunkäyntiä tai harrastamista.

Eväitä Elämälle -ohjelma edistää lasten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Sillä tavoitellaan pysyviä muutoksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin tasolla.

”Suomalainen Kirjakauppa on ollut Pelastakaa Lapset ry:n yhteistyökumppani jo yli 20 vuotta. Olemme pitkäjänteisesti tukeneet  Eväitä Elämälle -ohjelman kautta vähävaraisten perheiden nuoria heidän opinnoissaan ja harrastuksissaan”, sanoo kaupallinen johtaja Reetta-Liisa Pikkola Suomalaisesta Kirjakaupasta.

”Olemme kiitollisia Suomalaisen Kirjakaupan tuesta kotimaan lasten ja nuorten opiskelun ja harrastamisen mahdollisuuksien lisäämiseksi. Työ lasten hyväksi jatkuu, meillä on edelleen paljon tehtävää. Mottomme onkin: Yhtäkään lasta ei jätetä”, toteaa pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta Pelastakaa Lapset ry:stä.

Suomalainen Kirjakauppa tukee myös Pelastakaa Lasten kotimaan lastensuojelutyötä Eläköön lapsi! -kampanjalla, joka on Pelastakaa Lapset ry:n, Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Suomalaisen Kirjakaupan yhteinen kampanja lapsen oikeuksien edistämiseksi. Jokaisesta Suomalaisessa Kirjakaupassa 10.12.2017 mennessä myydystä Otavan lastenkirjasta lahjoitetaan 1€ Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan tukiperhetoimintaan.

Pelastakaa Lasten joulukeräys kotimaan lasten hyväksi jatkuu

Myös Pelastakaa Lasten käynnissä olevan Joulukeräyksen kohteena on kotimaan hädänalaisten lasten ja nuorten hyväksi tehtävä työ.

Joululahjoituksilla autamme kotimaan lapsia ja nuoria: maksamme muun muassa vähävaraisten perheiden lasten harrastusmaksuja sekä hankimme nuorille oppikirjat ja opinnoissa tarvittavat välineet koko lukio- tai ammattiopintojen ajalle. Lahjoittajien tuella nuorten tulevaisuus ei jää pelkän peruskoulun varaan, vaan he voivat valmistua ylioppilaaksi tai ammattiin.

Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräykseen voi osallistua:

• soittamalla numeroon 0600 03325 (20,11 € + pvm)

• lähettämällä tekstiviestin LAPSELLE numeroon 16499 (10€)

• antamalla aineettoman joululahjan: www.toivekauppa.fi 

• lahjoittamalla keräystilille FI64 1017 3000 2107 27, viestiksi ”joulu”

Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräys jatkuu loppiaiseen saakka.

(Keräyslupa: Poliisihallitus POL-2015-7368. Voimassa 1.1.2016-31.12.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta).