STOP THE PRESS!

Ylä-Lapin kulttuuriperintökohteiden inventoinnissa löydettiin kymmeniä historiakohteita

Metsähallitus kartoitti Inarijärven ympäristössä viime kesänä kymmeniä ennestään tuntemattomia historiakohteita. Maastosta löydettiin vanhoja asuinpaikkoja, savottakämpän raunioita, peuranpyyntikuoppia ja sodanaikaisia puolustusvarustuksia. Vanhimmat kohteet ajoittuvat yli 2000 vuoden taakse ja nuorimmat 1950-60-luvuille.

Metsähallitus Metsätalous Oy:n arkeologi Juha-Pekka Joona kartoitti Inarin kunnassa virkistysmetsien historiakohteita kesällä 2017. Inventointia tehtiin Juutua-Tuulispään alueella Inarijärven lounaispuolella sekä pienemmillä alueilla eri puolilla Inarijärveä ja muun muassa Lemmenjoen kansallispuiston itäpuolella, Lemmenjoen rannassa. Alueet ovat vuonna 2016 Metsähallitus Metsätalous Oy;n hallintaan siirrettyä virkistysmetsää.

Inventoinnissa dokumentointiin yhteensä 66 historiakohdetta, joista suurin osa oli ennestään tuntemattomia. Kohteet kertovat alueen maankäytön historiasta ja yhteisestä menneisyydestämme. Vanhimmat löydetyt kohteet ovat yli 2000 vuotta vanhoja esihistoriallisia asuinpaikkoja. Alueelta löydettiin lisäksi peuranpyyntikuoppia, savottakämpän raunioita, toisen maailmansodan aikaisia puolustusvarustuksia sekä poroaitojen ja heinäsuovien jäännöksiä. Inventoinnissa hyödynnettiin ilmalaserkeilauksella tuotettua tarkkaa korkeusmallia, joka on hyödyllinen etenkin kuoppamaisten kohteiden, kuten pyyntikuoppien ja sodanaikaisten kaivantojen kartoituksessa.

Tietoa historiakohteista tarvitaan metsien hoidon ja kestävän käytön suunnittelussa sekä itse kohteiden suojelussa. Samalla tuetaan historiakohteiden tutkimusta ja niiden hyödyntämistä esimerkiksi retkikohteina. Työllä halutaan lisätä ihmisten tietoisuutta kotiseutunsa kulttuuriperinnöstä ja nostaa sen arvostusta. Nyt tehty inventointi on täydennysinventointi Metsähallituksen Kansallinen metsäohjelma 2015 -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on kaikkien valtion monikäyttömetsien kulttuuriperintökohteiden inventointi.

Lue lisää:
Valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihanke 2010-2015: http://www.metsa.fi/metsiinkadonneet