STOP THE PRESS!

Suomen ensimmäinen lauluntekijätohtori Laura Sippola julkaisee uutta musiikkia

Laura Sippola kuva: Jani Laukkanen

Kuva: Jani Laukkanen

Uusi single <3 <3 enteilee tammikuussa ilmestyvää uutta albumia Suomen ensimmäiseksi lauluntekijätohtoriksi valmistunut Laura Sippola julkaisee tammikuussa uuden Intermezzo-albuminsa.

Tammikuun 19. päivä julkaistavan levyn kantavina teemoina ovat äitiys ja vanheneminen sekä onnellisuus – ja ihmisen onnettomuus. Onni piilee aidan toisella puolella, missä ruohokin on vihreämpää. Nämä teemat kiteytyvät myös julkaistulla singlellä <3 <3.  Kuuntele kappale täältä.

Laura kertoo: ”Näen kappaleen <3 <3 hyvin visuaalisena. Pystyn jopa kertomaan, minkälaisella autolla nainen ajaa ja minkälaisessa talossa perhe asuu. Näen silmissäni sen lehdettömän puun, josta jouluvalot ovat pudonneet maahan.”

Sippola yhtyeineen (Peter Engberg, Tuure Koski, Kepa Kettunen) soittaa yli kymmenen vuoden bändityöskentelyn myötä kuin kirkkaimmilleen hiottu jalokivi. Tuotannosta vastaa niin ikään pitkään yhteistyötä Lauran kanssa tehnyt Janne Oinas.  Uutta albumia juhlistetaan levynjulkaisukeikalla Espoon Sellosalissa 25.1.2018.

Intermezzo / biisilista:

Meidän tie on tämä

<3 <3

Hymyssä suin

Brahms: Intermezzo Op. 118 no 2, A (loppu)

Intermezzo

Onnellinen

Lähiöstrippi

Valvojaiset

Hatsit

Kätees sun

Pienen pieni

Pajatso

Helistin

Laura Sippolan ura pähkinänkuoressa



Arvostetulla singer-songwriterillä on takanaan kuusi sooloalbumia (Sahara 2004, Mieli ep 2008, Toinen 2009, Stadion 2010, Trenkipoika 2011, Like Lullaby 2013)  sekä liuta keikkoja niin oman Tuki-yhtyeen keulahahmona kuin pianistina eri artistien kokoonpanoissa. 15-vuotiaana Lapualta kohti uusia mantuja kulkenut muusikko valmistui syksyllä 2017 Suomen ensimmäiseksi lauluntekijätohtoriksi. Oman repertuaarin lisäksi hän on säveltänyt musiikkia eri artisteille ja a cappella -yhtyeille. Hänen sävellyksiään löytyy Rajattoman, Club For Fiven, Laura Malmivaaran, Johanna Kurkelan ja Jonna Järnefeltin levyiltä sekä jopa virsikirjan lisävihkosta. Lauraa kuulee myös Ipanapa 2 ja lasten jazzlevyllä Sika ja Taivaalliset tarinat. Hän myös tulkitsee Kauko Röyhkää Syvissä vesissä -kokoelmalevyllä.

Hän myös tulkitsee Kauko Röyhkää Syvissä vesissä -kokoelmalevyllä. http://laurasippola.webnode.fi