STOP THE PRESS!

Muumio: lohikäärmekeisarin hauta (The Mummy: Tomb of the Dragon Emperor)

muumio_lohikaarmekeisarinOhjaus: Rob Cohen
Käsikirjoitus: Alfred Gough, Miles Millar
Tuotanto: Stephen Sommers, Sean Daniel , Bob Ducsay, James Jacks
Pääosissa: Brendan Fraser, Jet Li, Maria Bello, Luke Ford, Michelle Yeoh, John Hannah
Arvio: 0,5/5

Lähes kymmenen vuotta sitten Universal Pictures kaivoi arkistoholveistaan yhden yhtiön Hollywoodin kultakauden kuuluisimmista hahmoista, Muumion. Nyt tämä hahmo piti tuoda uuden sukupolven katsojille tutuksi ja siinä tarkoituksessa elokuvantekijät onnistuivat, sillä lähes 80 miljoonan dollarin budjetilla toteutettu seikkailuelokuva oli suurmenestys. Ei siis ihme, että paria vuotta myöhemmin elokuva sai jatkoa. Kolmannen osan odottamiseen on kulunutkin pidempi aika. Pekingin Olympialaisten kunniaksi, tai sitten ei, muumio muutettu kiinalaiseksi hirviöksi. Hui!

Vuosituhansia sitten kiinalaiset keisarit halusivat tuhota lohikäärmekeisari Hanin (Jet Li), sillä mikäli tämä pääsisi valtaan, maa olisi tuhoon tuomittu. Hanista tulee vuosien mittaan vanha. Hän haluaa itselleen kuolemattomuuden ja kutsuu paikalle noita Zi Juanin (Michelle Yeoh), jonka tehtävänä on tehdä hänestä ikuinen. Han ei tosin tiedä, että hänen ikuistajallaan on rakkaussuhde tämän tärkeimpään kenraaliin. Kun tilanne lopulta paljastuu hänelle, ikuinen kuolema on luvassa sekä kenraalille että Zi Juanille. Mutta Zi Juan onnistuu kuitenkin tekemään rukouksen, joka pistää Hanin ikuisiksi ajoiksi patsastelemaan ja hän itse onnistuu pakenemaan. Vuosituhansien jälkeen asiaa alkaa tutkimaan Rick O’Connellin poika Alex, joka on salannut omilta vanhemmiltaan tiedon siitä, että hän on jättänyt koulun kesken. Häntä kiinnostaa enemmän kaivaukset kuin tylsät koulukirjat. Monien mutkien kautta myös Alexin vanhemmat joutuvat seikkailuun, jossa vastassa on ilkeämielinen lohikäärmekeisari.

Hei haloo! Nyt täytyy rehellisesti sanoa, että Universal on halunnut tehdä elokuvan, joka kilpailee uusimman Indiana Jonesin kanssa. Siinä mielessäkin tämä kolmas Muumio elokuva on täyttä huttua. Ensinnäkin tarina on täyttä roskaa, eikä siihen käsikirjoittajat tai ohjaaja ole kovinkaan paljon satsanneet. Se on suoranaista purukumia ja vieläpä huonolla maulla toteutettuna. En jaksa uskoa, että täysijärkinen katsoja tästä elokuvasta saisi mitään nautintoa, vaan haukotuskohtauksia. Toisekseen huumoriosasto on suorastaan surkeata. Siinä missä edellisissä Muumio-tuotoksissa sai naureskella, niin nyt sai lähinnä vetää naamansa näkkärille. Kuvittelivatko käsikirjoittajat (vai oliko niitä ollenkaan), että ihmiset innostuisivat kuolleiden päiden vahingollisella repimisellä tai hölmöllä sankaritaren veljellä? Jos näin oli, niin pojille pitäisi antaa kenkää persuuksille ja lähettää oppia hakemaan vaikkapa Siperiasta. Visuaalisesti elokuva on keskinkertaisella budjetilla tehtyä kuraa. Monet kesän 2008 elokuvista hakkaa tämän tuotoksen mennen tullen. Muumio: lohikäärmekeisarin hauta on todellinen floppi hyvien seikkailuelokuvien sarjassa. Jopa Muumio-elokuvien genressä.

Lisämateriaalina tällä julkaisulla nähdään muutamia poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia. Elokuvan aikana voi myös kuunnella ohjaajan kommentteja elokuvan tekemisestä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Universal Pictures, 2008

Traileri: