STOP THE PRESS!

Himoksella ennätysmäärä tamppaajia

Jysäri 2018

Kuva: Niki Soukki

Suomen suurin ysärimusiikkiin keskittynyt Jysäri-festivaali oli odotetusti jälleen potenssiin 90’s! Kuudetta kertaa järjestetty Jysäri keräsi tänä vuonna Himokselle 6.-7.7. kaikkiaan 16 000 kävijää. Perjantain ja kahden päivän VIP-liput myytiin loppuun ensimmäisen festaripäivän aikana.

”Tänä vuonna mukana oli monta Jysärissä ennennäkemätöntä artistia, kuten 666, Corona ja Me & My. Ysäri artisteja ei voi enää tulla uusia, joten on todella hienoa, että saamme kuitenkin edelleen Jysäriin meillä ensi kertaa esiintyviä todellisia ysäristaroja”, iloitsee tuottaja Jessica Toivonen.

Festareilla nähtiin noin kaksikymmentä jysäriartistia. Ensimmäiset huippuhetket koettiin jo torstaina Warm Up -bileissä, jossa Ice-K sekä DJ Aleksanteri K nostattivat tunnelman lentoon. Jysäriä vietettiin muun muassa Movetronin, Pandoran, Basic Elementin, E-Typen ja Mr Presidentin ja Scooterin kapellimestaroimana.

Luvassa tänään lauantaina on vielä paluun tehnyt Raptori, kansainvälistäkin mainetta niittänyt Waldo’s PeopleSuperheroes-hitistään tunnettu Daze sekä odotettuna huipennuksena E-Roticja Masterboy. Loppuyö tanssitaan Jysäri Diskossa DJ Matti Airaksisen poimiessa levylautaselle ysärin kuumimmat ja nostalgisimmat hitit.

”Oli jälleen hienoa huomata, miten paljon kävijät olivat panostaneet. Ysäridiggarit olivat varustautuneet tänäkin vuonna kunnon asuilla ja Jysärifiiliksellä”, kertoo Jessica Toivonen. ”Meillähän on myös todella innostuneita konkareita kuten Jysäriperhe, mikä nostattaa osaltaan myös koko porukan yhteisöllisyyden tunnetta. Festivaali on monelle vuoden odotettu kohokohta.”

Jysärin palaa jälleen ensi vuonna 5.-6.7.2019. Majoitusmyynti alkaa Himoslomien myyntipalvelussa maanantaina 9.7.2018 klo 8.00, puhelin 020 7119 200. Lipunmyynti alkaa samaan aikaan myös Tiketissä ja Lippupisteessä.

www.jysari.fi
www.facebook.com/jysari