STOP THE PRESS!

Oulun juhlaviikoilla sukelletaan salaiseen puutarhaan

Ensin katoavat hyönteiset, sitten linnuilta loppuu ruoka. Siperiassa ja Alaskassa puut nojaavat rinteissä sinne tänne kuin humalaiset, koska ikirouta suli, eikä juurten ote enää pidä. Kukaan ei enää muista, miltä kahvi maistuu.

Flow Productionsin monitaiteellinen THE SECRET GARDEN saa ensi-iltansa Oulun juhlaviikoilla 24.8. Tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula ja työryhmä jatkavat paikkasidonnaisten teosten sarjaa uudella teoksella, joka tällä kertaa koetaan Kempeleen puutarhaoppilaitokseen rakennetussa maailmassa. Aiemmat suuren suosion saaneet sarjan teokset olivat vuonna 2014 tehty Varjakka ja vuonna 2016 Intiön vesitornissa toteutettu Torni.

THE SECRET GARDEN vie katsojansa tulevaisuuteen, jonka rakennuspalikat ovat olemassa tässä ja nyt. Immersiivisen teoksen keskiössä on ihmisen suhde luontoon ja pakkomielle paratiisista. Paratiisia tavoitellessamme kaivamme omaa hautaamme: puolitoista miljardia ihmistä lentää vuosittain maansa rajojen ulkopuolelle kävelläkseen valkoisella hiekalla ja katsoakseen turkoosia merta. Mutta meren väri on muuttunut, se on likaisenvalkoinen muovijätteestä. Luonto on antanut meille ylellisyyttä, mutta haluamme enemmän kuin meille on tarjolla. Olemme tehneet itsemme näköisen paratiisin, puutarhan, jossa vedetön multa halkeaa ja murenee ennen kuin tuuli puhaltaa sen pois. THE SECRET GARDEN on dystooppinen näky, jonka sisään katsojat astuvat tutkimaan sen salaisuuksia ja todistamaan sen hirvittävää kauneutta.

Teosta ovat luomassa Yli-Maunulan kanssa sirkustaiteilijat Ilona Jäntti, Emma Langmoen ja Milla Järvinen, tanssitaiteilijat Milla Virtanen ja Maria Littow, äänisuunnittelija Anssi Laiho, valosuunnittelija Jukka Huitila, puvustaja-lavastaja Heidi Kesti, valokuvaaja-kirjoittaja Janne-Pekka Manninen sekä esiintyjä ja pelisuunnittelija Nikke Launonen. Lavastuksen osalta yhteistyötä tehdään Oulun Seudun Ammattiopiston puutarhatalouden yksikön floristimestari Pasi Kivilompolon ja koulun opiskelijoiden kanssa. Teoksen tuottaa Flow Productions ja se kuuluu Oulun juhlaviikot esittää -sarjaan.

THE SECRET GARDEN esitetään viitenä päivänä viikossa aikavälillä 24.8.-16.9. Kuhunkin esitykseen mahtuu vain 30 katsojaa kerralla. Liput myynnissä verkkokaupassa. Kuhunkin esitykseen mahtuu vain 30 katsojaa kerralla. Esitykseen suositellaan saapumaan joukkoliikenteellä, bussilla numero 50. Bussissa koetaan esitykseen liittyvä osio. Ohjeet saapumisesta löytyvät lipunmyyntijärjestelmästä.