STOP THE PRESS!

Käsky

kaskyOhjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Jari Rantala
Tuotanto: Aleksi Bardy
Pääosissa: Samuli Vauramo, Pihla Viitala, Eero Aho
Arvio: 4/5

Jussi-palkinnoilla palkittu Aku Louhimies on ohjaajauransa aikana keskittynyt usein kertomaan tarinoita erilaisista ihmiskohtaloista joko vakavammalla tai viihteellisemmällä otteella. Tuorein elokuva ”Käsky”, joka perustuu Leena Landerin samannimiseen romaaniin, on toteutettu edellä mainitulla tavalla. Elokuva sijoittuu vuoteen 1918, jolloin valkoiset ja punaiset taistelivat toisiaan vastaan sisällissodassa.

Tapahtumat käynnistyvät, kun punaisten puolella taistelleet naiset pakenevat valkoisia. Osa menettää henkensä luotisateessa. Ne, jotka hengissä selviävät, joutuvat valkoisten upseereiden panoalustoiksi. Yksi tällaista on myös Pihla Viitalan esittämä nuori nainen. Kun teloituksen aika koittaa, niin idealistinen jääkäri Aaro Harjula (Samuli Vauramo) kieltäytyy suorittamasta telotusta, sillä hänen mielestään tämä nainen ansaitsee oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Miesten pilkkaamana Aaro lähtee viemään vastahankaista naista sivistyneen sotaoikeuden tuomarin Emil Hallenbergin (Eero Aho) luokse. Venematkan aikana nainen saa aikaiseksi välikohtauksen, ja kohta kumpikin löytää itsensä merestä. Onneksi läheltä löytyy saari, jonne he leiriytyvät. Muutaman päivän päästä he pääsevät purjeveneen avulla maihin. Päästyään tuomarin luo Aaron käsitys oikeudesta ja vallasta alkavat muuttua.

On todettava, että Leena Landerin Käsky-romaanissa on runsaasti hyvää materiaalia syvällisen elokuvan tekemiselle. Käsikirjoittaja Jari Rantala on onnistunut kokoamaan nuo elementit erinomaisesti yhteen, ja ohjaaja Louhimies vuorostaan loihtimaan siitä näyttävän ja samalla koskettavan elokuvakokemuksen. Itseasiassa elokuvan vahvuus tulee kuitenkin vahvoista näyttelijäsuorituksista. Vaikka kaikki näyttelijät pikkurooleista lähtien tekevät hyvää työtä, niin yksi näyttelijä nousee kuitenkin elokuvan vahvimmaksi lenkiksi. Hän on näyttelijä Eero Aho, joka Hallenbergina vetäisee sellaiset tunneskaalat humanistisesta taiteilijasta alkoholisoituvaksi julmuriksi. En yhtään ihmettelisi, jos hän tulisi voittamaan roolistaan Jussi-palkinnon ensi sunnuntaina järjestettävässä gaalassa. Käsky on koskettava ja ajatuksia herättävä elokuva, joka kannattaa ehdottomasti katsoa.

Lisämateriaalina on tarjolla teaserin ja trailerin lisäksi kuvagalleria ja making of -dokumentti.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Helsinki Filmi, 2008

Traileri: