STOP THE PRESS!

Geisha-tanssikonsertti Kanneltalossa, ensi-ilta 5.9.2018

Wilma-Emilia Kuosa tanssii geishana.

Kuva: Jean-Claude Néron

Wilma-Emilia Kuosan koreografia houkuttelee esiin geishojen herkkyyden ja hiljaisen vakaan pidättyväisyyden liikekielenään jazztanssi. Emma Salokoski on säveltänyt teoksen musiikin käyttäen instrumenttinaan vain omaa ääntään. Salokoski on mukana esityksissä laulaen sävellyksensä. Immersiivinen teos vie yleisön puutarhaan tarkastelemaan eläviä ja tauluihin vangittuja vartalomaalattuja geishoja. Esitys nähdään Kanneltalon galleriassa teokseen liittyvän valokuvanäyttelyn yhteydessä.

“Olen kuullut niin monta kertaa palaverissa vallan päällä istuvalta taholta, että mun pitäisi mieluummin keittää kahvia kuin puhua. Niinpä musta on alkanut tuntumaan, että olen oman elämäni geisha. Kuinka mun miellyttääkseni pitää tarjota niitä työkaluja, joita mulla on. Olla hiljaa silloin, kun eteen tulee hankalia tilanteita. Olla näyttämättä tunteita, koska ne on vähintäänkin vaarallisia – eniten itselleni. Huomasin olevani kaikissa niissä rooleissa, joissa en haluaisi naisia nähdä.

Tämän havainnon pakottomana piirsin ensimmäisen Geisha-valokuvanäyttelyn, jossa tämä naishahmo on niissä alisteisissa asemissa, joissa koen, että ihmisoikeuksia rikotaan. Mua inspiroi tässä monitaiteellisessa yhteistyössä sekä henkilökohtaiset kokemukseni vallan väärinkäytöstä että lähipiirissä näkemäni ja uutisista luetut. Mitä enemmän tutkin ihmisoikeuksia, sitä enemmän koen tarpeelliseksi niistä kommunikoida. Tässä teoksessa ajan tasa-arvoa ja haluan puhua siitä, ettei meidän pitäisi suostua olemaan kenenkään geishoja. Eikä meidän tarvitse. Haluan puhua siitä, mitä on olla nainen yhteiskunnassa ilman alemmuuskompleksia ja häpeää. Nainen joka ei pelkää herättää keskustelua tabuista, puhuu suunsa puhtaaksi ja elää täydellä sydämellään.”
– Wilma-Emilia Kuosa

Geisha-tanssikonsertti on monitaiteellinen teos, joka keskustelee naisen paikasta nyky-yhteiskunnassa. Teos on Wilma-Emilia Kuosan koreografioima ja Emma Salokosken säveltämä.

Esitys herättää kolmena syyskuun iltana henkiin Geisha Photo Exhibition -valokuvanäyttelyn, joka kuvastaa naisen paikkaa nyky-yhteiskunnassa. Kuvasarjan jokaisen kuvan teemana on jokin ihmisoikeus. Wilma-Emilia Kuosa poseeraa kuvissa vartalomalaattuna geishaksi. Geisha Photo Exhibition on koreografi Wilma-Emilia Kuosan piirtämä ja suunnittelema sekä valokuvaaja Sami Jaamalan valokuvaama näyttely.

Geisha-tanssikonsertin esitykset
ke 5.9. klo 18 ensi-ilta
pe 7.9. klo 18
la 8.9. klo 15

Kanneltalon galleria, Klaneettitie 5, Helsinki
www.kanneltalo.fi

TYÖRYHMÄ:

Konsepti ja tanssi: Wilma-Emilia Kuosa
Musiikki ja laulu: Emma Salokoski
Vartalomaalaus: Maaren Heiskanen
Videomateriaalit: Ellen Virman
Esiintyjät: Wilma-Emilia Kuosa ja Emma Salokoski
Näyttelyn valokuvaus: Sami Jaamala
Tuottaja: Marina Seppä

Yhteistyössä: Kanneltalo, Suomen Kulttuurirahasto, Helsingin Kaupunki