STOP THE PRESS!

Ministeri Ritavuoren murhasta Jammu Siltavuoren tapaukseen

Helvetinkone

kansi: Mika Tuominen

Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta (Gummerus) on kokeneiden toimittajien Miika Viljakaisen ja Lauri Silvanderin kokoelma rikoskertomuksia Suomen itsenäisyyden alkuvuosilta kirjailijoiden omaan lapsuuteen 80-luvulla. Rikostapausten lisäksi kirja kuvaa yhteiskuntamme muutosta 1920-luvulta, Suomen rauhanajan verisimmältä vuosikymmeneltä, 1980-luvun nousukaudelle.

”Meitä on kiinnostanut itse rikos, tapausten tutkinta ja se, kuinka rikoksesta on omana aikanaan puhuttu ja kirjoitettu. Takavuosina rikollisia on kutsuttu psykopaateiksi melko heppoisin perustein ja eräät aikanaan tehdyt journalistiset ratkaisut eivät tulisi nyt kuuloonkaan”, Viljakainen ja Silvander kertovat.

Helvetinkoneen rikoskertomukset valaisevat ihmisyyden mustia alueita tekijöiden, uhrien ja heidän aikalaistensa silmin. Miten lehdet kirjoittivat? Miten poliisi tutki? Mitä sivulliset näkivät? Mitä rikoksen tekijä oikein ajatteli? Mukana kirjassa on niin tunnettuja rikoksia kuten Viking Sallyn helikopterikannella tapahtunut veriteko kuin unohdettuja tapauksia – kuten vaikkapa 15-vuotiaan tulenpalvojan juttu.

Miika Viljakainen ja Lauri Silvander
Miika Viljakainen (s. 1986) ja Lauri Silvander (s. 1987) ovat helsinkiläisiä Ilta-Sanomien toimittajia. Viljakainen on aiemmin työskennellyt Aamulehdessä ja Savon Sanomissa, Silvander Turun Sanomissa ja Ylellä.

Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta
249 sivua