STOP THE PRESS!

Tyhjiö

TyhjiöOhjaus, käsikirjoitus, tuotanto: Aleksi Salmenperä
Rooleissa:  Laura Birn, Tommi Korpela, Boyana Balta, Hannu-Pekka Björkman, Barbara Eliodorio, Kari Heiskanen, Leea Klemola, Matleena Kuusniemi, Kaija Pakarinen, Pihla Viitala
Arvio: 5/5

Tommi Korpelan esittämä Eero on kirjailija, jonka ura on laskusuunnassa. Tekstiä ei tahdo syntyä sitten millään. Hänen naisystävänsä Pihla (Birn) on menestyksekäs naisnäyttelijä, jolla on nostetta myös kansainvälisillä elokuvamarkkinoilla. Kun kummankin urat vetävät eri suuntiin ja Pihlan vanhemmatkin asiasta marmatttavat, niin tilanne muuttuu sietämättömäksi. Eeron on saatava jostain kipinä kirjoittamiseen tai muuten tilanne muuttuu entistäkin hankalammaksi. Pariskuntana he ovat suoranaisessa tienristeyksessä.

Tämä lähes noll budjetilla neljän vuoden ajan tehty elokuva on melkoinen saavutus. Tilanteet muuttuivat ja prosessi sen myötä, mutta lopputulos on kuitenkin ehyt ja luvassa on tiukkaa tarinankerrontaa. Erinomaisista elokuvistaan tunnettu Salmenperä ei petä tälläkään kertaa, vaan antaa palaa kunnolla työryhmänsä avulla. Birn ja Korpela suorastaan heittäytyvät rooleihinsa niin uskottavasti, ettei katsoja edes usko näkevänsä näyttelijätyötä – sen verran vakuuttavaa se on. Tyylillisesti elokuva on myös huomattavasti kokeilevampaa kuin useammat tämän hetken kotimaisista elokuvista. Ei pelkästään projektina, vaan myös teknisesti. Muutamia kohtauksia, esim. Korpelan laivamatka, on kuvattu iPhone 4 -puhelimella. Kiitos mustavalkoisuuden, kuvanlaatu pysyy hyvänä myös valkokankaalla. Tyhjiö on loistava voimannäyte Salmenperältä ja työryhmältä: kuinka tuolla kengännauhabudjetilla ja huikealla tiimityöskentelyllä voidaan luoda todella vahva elokuvallinen kokemus.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by Bufo, 2018. Photo: Heikki Färm

Traileri: