STOP THE PRESS!

Heidi Jaatisen suuri sukuromaani Koski kuvaa uusperheen elämää 1910-luvulla

Heidi Jaatinen, KoskiHeidi Jaatisen Koski kertoo Koskenjoen varrella asuvasta korskeasta suvusta, jonka miehet ovat tottuneet haluamaan ja naiset mielivät rakastaa. Se on romaani sodasta, uusista aluista ja ihanteiden luhistumisesta, hinnasta, jonka jälkipolvet maksavat. Silti: ei koskaan niin kipeää etteikö maistuisi tirripaisti. Jaatisen tyyli on mehevää, herkkää ja kirpakkaa.

2016. Kirjailija istuu sairaalassa isänsä vuoteen vieressä ja kirjaa mustakantiseen vihkoon tarinoita suvun menneisyydestä. Hän pyrkii selvittämään, keitä nämä menneet ihmiset olivat? Nämä metkat ja ankarat.

1912. Tuure on suuri mies mitoiltaan, Kosken talon isäntä, jolla on paljon palvelusväkeä ja pitkä liuta lapsia. Aina näin ei ole ollut. Välttääkseen Venäjän armeijan Tuure etsi talon, josta puuttui isäntä, ja änkesi vävyksi. Kun vaimo Hilma yksitoista lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteelle, Tuure astelee Hilman sisaren luokse ja pyytää vanhimman tyttären kättä. Hädin tuskin aikuisesta Stiinasta tulee kertaheitolla kokonaisen lapsilauman äiti, emännänavaimien kantaja, palvelusväen käskijä ja Tuuren vaimo. Päällimmäisenä Stiina pohtii, miten ikinä saa laitettua niin paljon ruokaa, että Tuure tulee kylläiseksi.

”Stiinan samettisen aamutakin laahus hulmahti ohi. Tuon tämä talo vielä nylkisi. Punaposkena Koskelle tulleen. Vaikka kehenpä se ei jälkeä jättäisi.”

1917. Ajan vyöryminen uomassaan kiihtyy ja aletaan nähdä outoja ja kummallisia asioita. Kun halla käy heinäkuussa ja elokuun kuumuus lannistaa, alkaa Tuuren poika Paavo puhua suojeluskunnan perustamisesta Kiuruvedelle. Seuraavana vuonna Paavo tarttuukin lusikan sijaan Parabellumiin, sitoo valkoisen nauhan käsivarteensa ja lähtee sotaretkelle Varkauteen ja Vienaan.

”Sellaista se oli lähtö. Uljuus ja nuoruus, velvollisuus ja miehuus, soturiparvi jolle isänmaa oli henkeä kalliimpi! Lain ja oikeuden puolesta taistoon, vatsa täynnä ja saappaita viemisinä! Rintamalle karkaistavaksi, vapauden puolesta hilpein mielin! Kuoloon, kuoloon! Rinta rinnan, isännät ja torpparit, opettajat ja kauppa-apulaiset. Loiset ja rengitkin pääsivät, lampuotien pojat, kauppiaan pojat, hopeaseppä, rakennusmestari, työmiehet, papin pojat, pankin prokuristi, seppä, meijeristi ja lääkäri! Kuulasateeseen kaikki tyynni!”

Heidi Jaatinen
Heidi Jaatinen (s. 1968) on kiuruvetinen kirjailija, joka on työskennellyt opettajana, toimittajana, emäntänä ja ohjannut perustamassaan harrastajateatterissa. Harrastukseen hän keräilee urheiluvälineitä ja tuppautuu yllättäen sukuloimaan. Jaatiselta on aikaisemmin ilmestynyt romaanit Ei saa katsoa aurinkoon (2010), Jono (2011) ja Finlandia-palkinnon ehdokkaana ollut Kaksi viatonta päivää (2014).

Heidi Jaatinen, Koski
649 sivua