STOP THE PRESS!

Fantasiamusikaali Hullu prinssi saa kantaesityksensä Kangasala-talolla

Hullu prinssiKangasalan lukio toteuttaa Kangasala-taloon uuden kotimaisen musiikkinäytelmän tammikuussa 2019. Hanna Suutelan käsikirjoittama ja Maija Koskenalustan säveltämä musikaali Hullu prinssi, eli totuus siitä, kuinka haarukka tuli Suomeen, on kirjoitettu nimenomaan lukiolaisille ja tarinalla on yhteyksiä Kangasalan historiaan.

Musikaalin eri työryhmissä on kokonaisuudessaan mukana lähes 70 Kangasalan lukion opiskelijaa, jotka saavat osallistumisesta kaksi lukiokurssia.

Kyseessä on historiallinen fantasiamusikaali 2000-luvun tytöstä nimeltä Martina Meri, joka Mark Twainin tai Jalmari Finnen tarinoiden hengessä siirtyy unessa Katarina Jagellonican ja Suomen herttua Juhanan hääpäivään vuonna 1562. Hän kohtaa lukuisia Turun herttuan hovin tunnistettavia hahmoja sekä kiireisen hovikirjurin nimeltä Finne. Tarina kertoo vaihtoehtoisen selityksen sille, mistä Ruotsin historian hullu Vaasa-prinssi eläessään houraili.

Tarinan teemoja ovat vieraan ja toiseuden pelko, omaksi itsekseen kasvamisen tärkeys sekä tarinan ja historiankirjoituksen erot. Näytelmän pedagoginen tavoite on toimia inspiroivana lähtökohtana monipuoliselle ilmiö-oppimiselle. Pedagogisista syistä näytelmään sisältyy myös kohtauksia, jotka työryhmä ratkaisee itse esitysdramaturgi Disa Kamulan ohjauksessa.

Alkuperäisidean, laululyriikoiden ja käsikirjoituksen tekijä on Tampereen yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen professori Hanna Suutela, jonka kiinnostuksen kohteisiin on viime vuosina kuulunut muun muassa lukioiden teatteritoiminta.

Useampia näyttämöteoksia säveltänyt Maija Koskenalusta on saanut Björkqvistin säätiön apurahan teoksen musiikin säveltämiseen. Koskenalustan moderni näyttämömusiikki liikkuu kansanmusiikki- ja pop-vaikutteista jopa räppiin ja metalliin. Bändissä kuullaan vanhojakin soittimia kuten kannelta, tinapilliä ja kampiliiraa.

Teoksen ohjaa FM Disa Kamula, jonka aiempiin töihin kuuluvat muun muassa Tampere-talolla nähty Parsifal ja fantasiamusikaali Fauni viime vuosilta. Kamula toimii myös kantaesityksen dramaturgina. Ohjauksessa painopiste on kuoron monipuolisessa toiminnassa niin, että mahdollisimman moni opiskelija saa kokemusta näyttelemisestä.

Historiaan viittaavan puvustuksen suunnittelee TaT Joanna Weckman ja se toteutetaan koulun käsityön opetuksen yhteydessä. Lavastuksen suunnittelusta vastaavat lukiolaiset itse lavasterakentaja Heidi Kormanon johdolla.

Koreografiasta vastaa kangasalalainen musiikkiteatterin opiskelija Moona Lehtola, joka on esiintynyt aikaisemmissa Kangasalan lukion musikaaleissa ja Tampereella muun muassa Annie-musikaalissa, yhdessä Kaisu Koittolan kanssa.

Esitysten lipunmyynti alkaa keskiviikkona 10.10.2018 klo 11.

Teosesittely Kangasalan kaupungin valtuustosalissa Kangasala-talossa 30.11. klo 18−19, käsikirjoittaja Hanna Suutela.

Kantaesitys 17.1.2019 klo 19 Kangasala-talossa

Esitykset: 17.1. klo 19, 18.1. klo 19, 19.1. klo 14 ja klo 19, 21.1. klo 19, 22.1. klo 19, 25.1. klo 19 ja 26.1. klo 14.

Kesto: 2 h 20 min (sisältää väliajan). Ei ikärajaa!

Liput: Kangasala-talon lipunmyynti ja Lippu.fi

Liput Kangasala-talolta aikuiset 20 €, eläkeläiset/työttömät/opiskelijat 15 €, lapset alle 12 v. 12 €

Lippu.fi aikuiset 22,50 €, eläkeläiset/työttömät/opiskelijat 17,50 €, lapset alle 12 v. 13,50 € + toimitusmaksu

Työryhmä

Käsikirjoitus ja laululyriikat: Hanna Suutela
Musiikin sävellys ja sovitus: Maija Koskenalusta
Ohjaus ja esitysdramaturgia: Disa Kamula
Orkesterin ja kuoron harjoittaminen: Panu Ukkonen, Maija Koskenalusta ja Elina Mäkelä
Koreografia: Moona Lehtola, Kaisu Koittola
Pukusuunnittelu: Joanna Weckman, Lotta Silvan
Lavastus: Heidi Kormano, Reetta Kosonen
Äänisuunnittelu: Kyösti Kallio
Valosuunnittelu: Marko Vierimaa
Maskeeraus: Inca Salomaa
Graafinen suunnittelu ja media: Johanna Jeronen, Moona Lymi
Työryhmissä Kangasalan lukion opiskelijoita ja heidän huoltajiaan

Lisää musikaalista www.hulluprinssi.com