STOP THE PRESS!

Laulaja-lauluntekijä Matilta uusi single Vielä

Matti

kuva: Antti Kemppainen

Laulaja-lauluntekijä Matti julkaisee uuden singlen Vielä perjantaina 12. lokakuuta. Koskettava kappale käsittelee totuudenmukaisesti parisuhteen kuoppakohtia, suhteen jatkumisen mahdollisuuksia ja eropäätöksen tekemisen vaikeutta.  

Mistä tietää, että parisuhde on tullut päätökseensä? Voiko suhteen vielä pelastaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan Matin uudella singlellä. Artisti myöntää kappaleen ajatusten olevan tuttuja itselleenkin.
– Olen parisuhdeihminen ja minulle on luonnollista kirjoittaa lauluja siitä maailmasta. Arvostan suunnattomasti pariskunnan välille vuosien saatossa kehittyvää syvää kumppanuutta. Päätöstä lähteä sellaisesta suhteessa ei tehdä hetkessä, artisti pohtii.  
Matti on Tampereelta Helsinkiin kotiutunut, vuodesta 2016 sooloartistina esiintynyt muusikko. Nyt ilmestyvä single on artistin toinen Texicalli Recordsin julkaisema kappale. Singlellä merkittävään rooliin nousee myös artistin yhtye.
– Uusi single on pitkän työn tulos ja se on tehty samalla tiimillä kuin edellinenkin singleni. Vaikka etualla oleminen kuuluu artistin rooliin, on paikallaan antaa kunnia myös kaikille muille, jotka sen ansaitsevat, Matti kiittelee.
Uutuussingle on kuunneltavissa Spotifyssa ja kaikissa muissa merkittävimmissä musiikkipalveluissa. Singlen julkaisua Matti juhlii yhtyeineen keikalla kahden viikon kuluttua, perjantaina 26.10. Helsingin Semifinalissa. Ennakkoliput keikalle myy Tiketti.