STOP THE PRESS!

Kansallisbiografiaan lisää henkilöitä

Elokuvan ja teatterin tekijöitä Pirjo Honkasalosta Hanna Tainiin ja Nikolai Kiselefiin

Kansallisbiografia-verkkojulkaisua on täydennetty uusilla elokuva- ja teatterialan henkilöiden elämäkerroilla. Kokoelmaan on lisätty muun muassa ruotsalaisen teatterin johtaja 1860–1870-luvulla, kauppaneuvos Nikolai Kiseleff, joka tuki teatteria myös taloudellisesti, elokuvissa 1930–1940-luvulla näytelleet Kirsti Hurme, Laila Rihte ja Hanna Taini, elokuvissa, teattereissa ja televisiossa esiintynyt, erityisesti koomisista rooleistaan muistettava Helge Herala, dokumenttielokuvien ohjaajina mainetta saaneet Pirjo Honkasalo ja Antti Peippo sekä elokuvakulttuurin suurmies Peter von Bagh.

Lisäksi yli 2 500 Kansallisbiografian artikkeliin on liitetty kansainvälinen henkilötietojen tunnistenumero VIAF.

Uudet elämäkerrat:
Peter von Bagh (1943–2014), elokuvaohjaaja, elokuvahistorian professori, kulttuurivaikuttaja
Margaretha von Bahr (1921–2016), balettitanssija, balettipedagogi, professori
Kauko Helovirta (1924–1997), näyttelijä
Helge Herala (1922–2010), näyttelijä
Pirjo Honkasalo (1947–), elokuvaohjaaja, elokuvaaja, taiteilijaprofessori
Kirsti Hurme (1916–1988), näyttelijä
Jukka Kajava (1943–2005), teatteri- ja televisiokriitikko, ohjaaja
Nikolai Kiseleff (1820–1883), F. P. Kiseleff & Sönerin johtaja, Töölön sokeritehtaan isännöitsijä, Nya Teaternin toimitusjohtaja, kauppaneuvos
Ere Kokkonen (1933–2008), elokuva- ja televisio-ohjaaja, käsikirjoittaja, teatterinjohtaja, elokuvaneuvos
Kaisa Korhonen (1941–), ohjaaja, ohjaajantyön professori, teatteritaiteen kunniatohtori
Marja Korhonen (1924–2014), näyttelijä
Malla Kuuranne (1954–), puhetekniikan yliopistonlehtori, lausuntataiteilija, professori
Raila Leppäkoski (1950–), ohjaaja, näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, ohjaajantyön ja näyttelijäntyön professori
Eero Leväluoma (1896–1969), Radioteatterin pääohjaaja, teatterinjohtaja, lavastaja, näyttelijä
Armand Lohikoski (1912–2005), elokuvaohjaaja
Tamara Lund (1941–2005), laulaja, näyttelijä
Uuno Montonen (1891–1973), näyttelijä
Saara Pakkasvirta (1938–), näyttelijä
Antti Peippo (1934–1989), elokuvaohjaaja, elokuvaaja
Laila Rihte (1912–1985), näyttelijä
Eila Roine (1931–), näyttelijä
Martti Similä (1898–1958), orkesterinjohtaja, säveltäjä, pianisti
Hanna Taini (1911–1996), näyttelijä
Yrjö Tuominen (1892–1946), näyttelijä

SKS ylläpitää Kansallisbiografia.fi-verkkojulkaisua. Uusien elämäkertojen lisäksi vanhoja päivitetään ajan tasalle.