STOP THE PRESS!

Tietokirjailijapalkinto Jake Nymanille

Jake Nyman, kuva: Anssi Lauri

Jake Nyman, kuva: Anssi Lauri

Kirjailija-musiikkitoimittaja Jake Nymanille on myönnetty Suomen Tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinto. Palkinto myönnetään vuosittain usealle tietokirjailijalle tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta. Palkinnot ovat suuruudeltaan 8 000 euroa ja ne rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Suomen Tietokirjailijat perustelevat Nymanin valintaa seuraavasti: ”Jake Nyman on populaarimusiikin kävelevä tietosanakirja ja erinomainen tiedon popularisoija, jonka seuraavaa kirjaa hänen uskollinen lukijakuntansa odottaa aina malttamattomana. Nymanin sanoista heijastuu rakkaus musiikkiin ja arvostus musiikin tekijöitä kohtaan.”

Legendaarinen musiikkitoimittaja Jake Nyman (s. 1949) on tehnyt radio-ohjelmia Ylessä vuodesta 1972 alkaen. Hän on kirjoittanut useita populaarimusiikin tieto- ja hakuteoksia, kuten Kovan päivän ilta (2009), Tähtisumua (2011), Rakas vanha vinyyli (2013) ja Kielletyt levyt (2017). Nyman on saanut useita tunnustuksia uransa aikana. Hänet on palkittu muun muassa Vuoden radiotoimittajana, Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla ja Kaarlen palkinnolla.