STOP THE PRESS!

Suomalaiselokuva Vianey sai parhaan dokumenttielokuvan palkinnon New Yorkissa Nordic International Film Festivalilla

Marko Vuorisen ohjaama suomalaisdokumentti Vianey palkittiin parhaan dokumenttielokuvan palkinnolla New Yorkissa Nordic International Film Festival -tapahtumassa. Festivaali on merkittävin pohjoismaisen elokuvan katselmus Euroopan ulkopuolella. 

Nordic International Film Festival -tapahtumaa tukevat mm. kaikkien Pohjoismaiden konsulaatit.

Viime vuonna tapahtumassa palkittiin yksi suomalaiselokuva, Yösyöttö. Nyt tapahtumassa Vianeyn lisäksi palkinnon sai Mikko Mäkelän A Moment in the Reeds. Elokuvalle myönnettiin paras miesnäyttelijä -palkinto.

Parhaan pitkän dokumenttielokuvan palkinto on kolmas, jonka Vianey on voittanut kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla sitten ensi-iltansa toukokuun lopussa. Aiemmin kesällä elokuva palkittiin New Jersey International Film Festival tapahtumassa ja nyt syyskuussa elokuvan palkitsi Amsterdam Independent Film Festival.

Vianey on intiimin riisuttu dokumenttielokuva 24-vuotiaasta underground hip hop -artisti Vianey Oterosta, hänen elämästään ja kohtaamistaan vastoinkäymisistä. New Jerseyssä syntynyt ja New Yorkissa varttunut Vianey tunnetaan myös artistinimellä So Icey Trap. 

Suomen ensi-iltansa Vianey sai kesäkuun alussa URB-festivaaleilla. Seuraavan kerran elokuva on Suomessa nähtävissä Joensuun Rokumentti-festivaaleilla la 17.11.
http://www.rokumentti.com/2018/elokuvat/vianey