STOP THE PRESS!

Virpi Hämeen-Anttilan Björk-dekkarisarjasta musikaali keväällä 2019

Iloisten sielujen hotelli

Virpi Hämeen-Anttilan suosittu Björk-kirjasarja siirtyy näyttämölle. Iloisten sielujen hotelli -musikaali saa kantaesityksensä Aleksanterin teatterissa 28. maaliskuuta.

1920-luvun syntinen Helsinki herää henkiin Virpi Hämeen-Anttilan käsikirjoittamassa ja pianovirtuoosi Jukka Nykäsen säveltämässä musikaalissa Iloisten sielujen hotelliMusikaalin ohjaa Reetta Ristimäki.

Musikaalissa pääosassa ovat paitsi Björk-kirjasarjan hahmot myös vahva ja tunnelmallinen Helsinki ja sen puutalot, porvariskodit, puistot ja torit.

Hämeen-Anttilan rakastetun Björk-sarjan teoksia on painettu lähes 75 000 kappaletta. Sarjassa ovat tähän mennessä ilmestyneet osat Yön sydän on jäätä (2014), Käärmeitten kesä (2015), Kuka kuolleista palaa (2016), Koston kukat (2017) ja Tiergartenin teurastaja (2018). Sarjan kuudes osa ilmestyy kesällä 2019.

”Olen innoissani, kun saan kokea Jukka Nykäsen sävelmaailman herättävän eloon värikkään ja jännittävän 1920-luvun”, Virpi Hämeen-Anttila iloitsee. ”Musiikkiteatterin kehittäjänä tunnettu Ristimäki on koonnut monipuolisen työryhmän. Iloisten sielujen hotelli on uutta kotimaista musiikkiteatteria parhaimmillaan.”

Rooleissa nähdään muun muassa Joel Mäkinen, Tatu Siivonen ja Heljä Heikkinen. Lavastuksesta ja projisoinnista vastaavat Artur Sallinen ja Emil Sallinen, puvustuksesta Marja Uusitalo ja koreografiasta Peter Pihlström.

Lisätietoa musikaalista:
http://www.aleksanterinteatteri.fi/iloisten-sielujen-hotelli/