STOP THE PRESS!

TTT:n kevät täynnä uusia aloituksia

Otso Kautto on aloittanut kautensa Tampereen Työväen Teatterin johtajana 1.1.2019. Kautto summasi tänään medialle ajatuksiaan TTT:n tulevaisuudesta ja kertoi kevään ohjelmistosta. Kauton tavoitteena on rakentaa Tampereen Työväen Teatterista kansainvälisesti kilpailukykyinen teatteri, vakiinnuttaa TTT:n asema kansallisnäyttämönä sekä vahvistaa ja rakentaa teattereiden välistä yhteistyötä.

Teatteria seuraava yleisö matkustaa yhä enemmän ja näkee esityksiä maailman metropoleissa, laatusarjat tuovat käden ulottuville maailman parhaat tekijät. Käsitys hyvästä rakentuu kansainvälisen huipun mukaan. En voi tietenkään luvata kansainvälistä menestystä, mutta siihen tasoon on pyrittävä”, sanoo Otso Kautto. ”Tampere on Suomen Teatteripääkaupunki syystä, mutta se asema on ansaittava yhä uudelleen. Katsojilla on lupa odottaa teatterilta erityistä kokemusta”.

Suomalainen laitosteatterijärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa ja Kauton mielestä sitä täytyy vain päivittää vastaamaan muuttunutta maailmaa. ”Yhteistyöt ryhmien ja muiden laitosten kanssa tekevät ohjelmistosta laajempaa ja tuovat uutta ilmaisua katsojille. Tulemme syventämään yhteistyötä muun muassa Kansallisteatterin kanssa. Työ on jo alkanut.” 

Yleisöpohja on Tampereen Työväen Teatterissa hyvällä mallilla. Teatteri kiinnostaa ja katsojaluvut ovat nousussa. ”Jotta teatteri onnistuu edelleenkin kiinnostamaan yleisöään ja houkuttelemaan uusia katsojia, on teatterin yksinkertaisesti oltava riittävän hyvää. Kun teatteri on hienoa, se on hienointa mitä on. Ja kun se on huonoa, se on kamalaa. Ja huono teatteri on kamalinta, mitä tiedän”, Kautto sanoo. 

Kautto uskoo, että hyvä teatteri syntyy intohimosta ja merkityksen kokemisesta. ”Vakava ei tarkoita samaa kuin syvällinen. Teatteri on älyn ja tunteen sirkusta, ja nauru on väkevä voima”. Viihdettä on silti muukin kuin se mikä pistää nauramaan. ”En ymmärrä mitä tarkoitetaan, kun puhutaan viihtymisestä väheksyvään sävyyn. Suomalaisessa teatterissa on virheellinen ajatus, että vain se mikä naurattaa voi olla viihdyttävää. Suuret ajatukset ja vakavat tunteet voivat olla kiihottavia ja hyvin tehtynä muuttuvat viihdyttäväksi elämykseksi.” 

Tekijöiden intohimo synnyttää erinomaista teatteria. ”Hyvää saa aikaan pelkällä taidolla. Vaikka katsoja tietää mitä haluaa, hän haluaa myös tulla vietellyksi. Meidän tehtävämme on osoittaa ja näyttää, millaista hyvä teatteri voi parhaimmillaan olla. Meidän tulee etsiä teoksia, joihin teatterin tekijöillä on intohimoinen suhtautuminen ja joiden tekemisestä välittyy syy tehdä ja nähdä juuri tämä teos. Katsojalähtöisyys on sen pisteen etsimistä, jossa tekijöiden intohimo ja katsojan tarve kohtaavat.”  

Keväässä neljä ensi-iltaa, Naisten vuoro -teatterifestivaali sekä yhteistuotantoja
Kevään Suuren näyttämön uutuus on Shakespeare-klassikon Myrsky uusi ja raikas tulkinta. Tulossa on myös kiinnostavia uutuuksia: Antti Mikkolan komedia Avustettu itserakkaus ja Marc Gassot’n sirkus-show nähdään Eino Salmelaisen näyttämöllä. 

TTT tekee aivan uuden avauksen ja järjestää ensi kertaa miniteatterifestivaalin. Naisten vuoro -teatterifestivaaleilla 21.-23.3. tuo Vaahtoa! -esityksen vauhdittamana Tampereelle viiden tähden esityksiä ja antaa omaleimaisen näkemyksensä #metoo -keskusteluun.

Tänä vuonna käynnistyvät lukuisat yhteistuotannot ovat alkusoittoa tiivistyvälle yhteistyölle muiden teattereiden kanssa. Kansallisteatterin kanssa tuodaan näyttämölle Seela Sellan, Safka Pekkosen ja Puntti Valtosen tähdittämä Yhtä matkaa. Ensi-ilta on Kansallisteatterissa ja esitykset alkavat TTT:ssä syyskaudella. Red Nose Company vierailee Eino Salmelaisen näyttämöllä 21.3. suositulla Punainen viiva -esityksellään. Red Nose Companyn uusi ensi-ilta Don Quijote on usean eri teatterin yhteistuotanto, ja se saa ensi-iltansa Helsingissä 24.1. Tampereella esitykset alkavat syksyllä. Tampereen Liikkuva näyttämö -hankkeessa viedään yhdessä Tampereen Teatterin ja Tampereen Kaupungin kanssa teatteria palvelutaloihin.

Shakespearen Myrskyn uusi tulkinta valtaa Suuren näyttämön 24.1.
William Shakespearen
 Myrsky (The Tempest) on maaginen tarina vallasta, rakkaudesta ja muista luonnonvoimista. Ohjaaja Tiina Puumalaisen uusi sovitus sijoittuu ihmisen ja luonnon välisen valtataistelun viimeiseen erään, ilmastonmuutoksen aikaan. Lavastus- ja pukusuunnitteluonTeppo Järvisenja valosuunnittelija on Eero Auvinen.Musiikin on säveltänyt Pekka Siistonen. Prosperon roolissa on Pentti Helin, Arielina Jaana Oravisto ja muissa rooleissa Maija LangSaska PulkkinenVerneri LiljaJyrki MänttäriSamuli MujeMiia Selin, TTT:ssä vieraileva Juhani LaitalaJanne KallioniemiAimo RäsänenMatti Pussinen-Eloranta ja Jari Ahola. Ensi-ilta on 24.1.2018 Suurella näyttämöllä.

Uusi kotimainen komedia Avustettu itserakkaus ensi-illassa 15.1.
Antti Mikkolanja Hanna Sepänkirjoittama uusi näytelmä Avustettu itserakkaus saa kantaesityksensä Eino Salmelaisen näyttämöllä 15.1. Tekijöidensä mukaan se on ”komedia elämän tavallisista tapahtumista, jotka kuitenkin yllättävät meidät”. Tapahtumissa on mukana kaksi sukupolvea. Koomikko Jari Kaula on onnistunut pakenemaan elämää ja sen ikäviä sivuvaikutuksia hämmästyttävän kauan. Vaikea ihmissuhde, ylisuuri asuntolaina ja kiukuttelevat lapset loistavat poissaolollaan! Kun Jari tahtomattaan rakastuu turkulaiseen parturikampaajansa, hänen huumorintajunsa joutuu koetukselle. Samaan aikaan Jarin vanhemmat, Inkku ja Pöpi, ovat heittäneet kirveen kaivoon. Lapsenlapsia ei ole ja ystävät ympärillä kuolevat mitä karmaisevimpiin sairauksiin. Edessä oleva vanhuus näyttää nöyryyttävältä ja Jarin kauhuksi vanhemmat päättävät tehdä avustetun itsemurhan Belgiassa. Avustettu itserakkaus tarjoaa kevätkauden energisintä teatteria ja taitavan näyttelijäryhmän tykitystä! Ohjaus Antti Mikkola, lavastus ja pukusuunnittelu Karmo Mende, valosuunnittelu Juha Haapasalo, äänisuunnittelu Kyösti Kallio. Rooleissa Tommi RaitolehtoEmmi KaislakariTeija AuvinenAuvo Vihroja Petra Ahola. Lisäksi lapsirooleissa vuorottelevat Jooa Lehtonenja Väinö Muje

Yhteistuotantoina syntyy nykysirkusta, kansainvälistä lastenteatteria sekä teatteria hoitolaitoksiin
LION – The Weird and Magical Abracadabra Circus Show syntyy kevätkaudeksi Circo Aereon, Tampereen Työväen Teatterin, Kansallisteatterin ja Turun Kaupunginteatterin yhteistyönä. Tampereella näytännöt alkavat 8.2. Eino Salmelaisen näyttämöllä. Näyttelijä-miimikko Marc Gassot’lle räätälöidyn teoksen ohjaa suomalaisen nykysirkuksen pioneeri Sanna Silvennoinen. Esitys kunnioittaa perinteistä sirkusta maustaen sitä Gassot’n virtuoosimaisella mimiikalla ja kauhuelokuvista tutulla splätterillä. Klovneriaa, hämmästyttävää taikuutta ja miimistä eläintenkesytystä sisältävä teos on hauska, taidokas ja hiukan häiriintynyt esitys jännityksestä ja pelosta. Esitystä suositellaan alkaen 12-vuotiaille nuorille. Nuorten lisäksi myös aikuiset viihtyvät katsomossa! 

Feeri on uusi seikkailusatu ystävyydestä. Kansainvälinen tuotanto sai juuri kantaesityksensä Ruotsissa 3.1., jossa se keräsi yleisöltä runsaasti kiitosta. Näytelmän on käsikirjoittanut työryhmä Otso KauttoMaija Rissanen jaKolina van den Berg. Rooleissa ovat Kolina van den Berg, Minerva Kautto ja Maija Rissanen. Feeri on 4-8 -vuotialle suunnattu kiertue-esitys, jota voidaan esittää myös ruotsinkielisenä. Tuotanto tehdään yhteistyössä Teatteri Sydänkävyn (Ruotsi) ja Quo Vadiksen kanssa. Suomenkielinen kantaesitys on 8.2.2018 Kellariteatterissa. 

Keväällä käynnistyvä Tampereen Liikkuva Näyttämö vie korkealaatuista teatteritaidetta teatterilaitosten ulkopuolelle. Toiminnan käynnistää tänä vuonna tamperelaisten ikäihmisten luona kiertävä esitys, joka toteutetaan yhteistyössä Tampereen Teatterin kanssa. Ensimmäinen kiertue käynnistyy Kellariteatterista ja esityksiä hoitolaitoksissa on 30. Pilotin aikana luodaan monialaisella yhteistyöllä mahdollisuuksia kiertävän esitystoiminnan vakiinnuttamiselle. Hankkeessa ovat mukana myös Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä Taiteen edistämiskeskus. 

Uusi teatterifestivaali Naisten vuoro tuo Tampereelle viiden tähden esityksiä 21.-24.3.
TTT-Klubin off-tuotanto Vaahtoa!, Kansallisteatterin Lista ja Homoäiti, Quo Vadiksen Sisarelleni, Red Nose Companyn Babylon ja Juha Hurmeen ohjaama Vatikaani – Naisten vuoro -festivaalin näytelmien luettelo on vaikuttava. Jokainen teos on viime vuoden kantaesitys ja jokaista on esitetty loppuunvarattuna. ”Pieniä teoksia joista on jokainen on kasvanut suureksi tapaukseksi”, summaa Otso Kautto.  Tamperelaisilla on mahdollisuus nämä kaikki Kellariteatterissa. Ja lisäksi TTT-Klubilla saman teeman alla stand uppia, lavalla Anitta Ahonen, Marianna Keisalo, Eriikka Väliahde, Inka Valima ja Aurora Vasama sekä illan keikkana Kaisa’s Machine feat. Severi Pyysalo.Ohjelmisto täydentyy vielä keskustelutilaisuudella ja Danceokella. Liput festivaalille ovat nyt myynnissä. 

Ohjelmistossa jatkavat
Ohjelmistossa jatkavat Suuren näyttämön yleisömenestykset musikaali Billy Elliot ja komedia Tämä on ryöstö!. Eino Salmelaisen näyttämöllä jatkavat Pässi ja Vanhoja poikia,  ohjelmistoon palaa Parasta ennen. Kellariteatterissa vielä 30.1. asti Vakavuusongelma ja ohjelmistoon palaa Vaahtoa! joka nähdään Naisten vuoro -festivaalin lisäksi myös 7.3.-16.3. lisäesityksissä. TTT-Klubilla ohjelmistossa jatkavat Kuumia aaltoja, Mars vs. Venus.