STOP THE PRESS!

Suomen kansallismuseon eri puolilla Suomea sijaitsevat museo- ja nähtävyyskohteet ovat merkittävä kesätyönantaja

Suomen kansallismuseo vastaa kahdeksan museon ja kahden linnan avoinna pidosta, näyttelyistä ja yleisötyöstä eri puolilla Suomea sijaitsevissa kohteissa, joiden toimintaa kehitetään yhdessä alueellisten kumppaneiden kanssa. Vuonna 2018 Kansallismuseon kohteissa vieraili yli 700 000 kävijää ja olemme yksi maan suurimmista kulttuuriperintöalan toimijoista. 

Kesätyöpaikkoja on nyt tarjolla Seurasaaren ulkomuseossa, Hvitträskissä, Langinkosken keisarillisessa kalastusmajassa, Hämeen linnassa, Olavinlinnassa, Louhisaaren kartanolinnassa, sekä Hämeenlinnassa sijaitsevassa uudessa kohteessa Vankilassa yhteensä 40.

Tänäkin vuonna runsas näyttely- ja tapahtumaohjelmisto tuo kohteisiin monia yleisölle avoimia tapahtumia opastuksista ja työpajoista seikkailupäiviin asti. Huhtikuussa avautuu kaksi merkittävää näyttelyä; Kansallismuseossa Helsingissä valokuvanäyttely Inherit the Dust, joka tuo museoon valokuvaaja Nick Brandtin suuret panoraamakuvat, joissa Afrikan uhanalaiset eläimet näkyvät enää muotokuvina niiden tuhoutuneissa elinympäristöissä. Suomen merimuseossa Kotkassa avautuu elämyksellinen seikkailu menneiden maailmojen merikartoilla ‒ Merimonsterit yhdistää historiatietoa ja kokoelmista löytyviä yllätyksiä lastenkirjailija Laura Ruohosen ja kuvittaja Erika Kallasmaan teoksiin.

Seurasaaren ulkomuseo täyttää 110 -vuotta ja tarjoaa kävijöille monipuolista ohjelmaa koko kesän ajan. Hämeen linnassa uudistetaan perusnäyttelyitä, joista ensimmäisenä avautuu uudistettu asevitriini sekä alueen vaurasta historiaa esittelevä Rikkauksien Häme. Hämeen linnan kupeessa sijaitseva, kokonaan uusi kohde Vankila, avautuu 2.5.2019. 

Avoimet kesätyöpaikat