STOP THE PRESS!

W.

W. Ohjaus: Oliver Stone
Käsikirjoitus: Stanley Weiser
Tuotanto: Bill Block, Moritz Borman, Eric Kopeloff, Paul Hanson
Pääosissa: Josh Brolin, Richard Dreyfuss, Elizabeth Barks, James Cromwell
Arvio: 4/5

Käsikirjoittajana uransa aloittanut ohjaaja Oliver Stone on ollut yksi Hollywoodin totuuden torvista, joka on joko kritisoinut maansa toimintaa Vietnamin sodan aikaan, rahaa ahnehtivia paskiaisia, John F. Kennedyn salamurhan salaliittoa tai jopa ammattiurheilun likaista peliä. Tällä kertaa hän on ottanut käsittelyynsä tammikuun alussa presidenttivirkansa jättäneen George W. Bushin. Voisi kuvitella, että Stonen kaltainen ohjaaja kritisoisi tämän herran toimintaa omalla tyylillään. Mutta tekeekö hän sitä kuitenkaan?

Tapahtumat oikeastaan käynnistyvät 70-luvun alkupuolelta, jolloin nuori George (Josh Brolin) opiskelee yliopistossa. Hän ei ole mitenkään välkky, vaan suurin osa ajasta menee ryypiskelyn ja tyttöjen jahtaamiseen. Tästä varsinkaan hänen isänsä (James Cromwell) ei todellakaan pidä ja haluaisi pojan ryhdistyvän. Äiti puolestaan yrittää ymmärtää poikansa toimintaa mahdollisimman pitkälle, mutta välillä tilanne pääsee käsistä. Eräänä päivänä George tapaa hyvin älykkään Lauran (Elizabeth Banks). Juominen jää kokonaan, kun George kääntyy uskoon ja samalla hän alkaa kuvittelemaan olevansa Jumalan lähettiläs, jolla on jokin tehtävä. Se tehtävä on olla Yhdysvaltain presidentti.

Yleensä aiheitaan kriittisesti tutkiskeleva Stone on tällä kertaa hyvin kiltti. Hän käsittelee tätä yhtä Yhdysvaltain historian ehkä vihatuinta presidenttiä hellävaraisesti, eikä juurikaan piikittele häntä, kuten Stonelta voisi odottaa. Hän luo tästä hyvin sympaattisen kuvan ja samalla ymmärtää syitä tämän tekemiin päätöksiin. Ennen kaikkea elokuva on pääosaa esittävän Josh Brolinin juhlaa. Hän tekee uskottavan roolisuorituksen ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin todellisen ihmisen tarina. Vaikka muut roolit jäävätkin hieman taka-alalle, niin näyttelijäsuoritukset ovat niissäkin hyvin vahvoja. Varsinkin isää esittävä Cromwell tekee hyvin vahvan roolin piikittelevänä vanhuksena ja Richard Dreyfuss varapresidentti Cheneynä. W. on elokuvana toimiva ja kiehtova kuvaus ristiriitaisesta miehestä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Lionsgate, 2009

Traileri: