STOP THE PRESS!

Kolme suomalaiselokuvaa Ann Arbor Film Festivalin kilpasarjaan

Ann Arbor Film Festival on tärkeimpiä uuden taide-elokuvan ja art housen vuosittaisia kansainvälisiä tapahtumia. Se on Pohjois-Amerikan vanhin kokeellista elokuvaa esittävä elokuvan festivaali.

Patrik Söderlundin ohjaama Realms on lyhytelokuva aikamatkasta läpi evoluution, geologisten aikakausien ja eliövaltakuntien kohti ihmisen aiheuttamaan luonnontuhoa. Elokuva edustaa tarinankerrontaa, joka luopuu ihmiskeskeisyydestä korostaessaan ajan, sään, ympäristön ja kaikkien eliölajien vuorovaikutusta. Realms aloitti festivaalikierroksensa tammikuussa 2019 Rotterdamin elokuvajuhlilta. Tällä viikolla se nähdään Tampereen elokuvajuhlilla (6.–10.3.2019) sekä kotimaisessa että kansainvälisessä kilpasarjassa.

Sami van Ingenin Polte on ollut laajimmin levinneitä suomalaisia lyhytelokuvia maailmalla viimeisen vuoden aikana. Se esitetty yli 30 kansainvälisellä festivaalilla (mm. Karlovy-Vary FF, London FF, Edinburgh FF) ja on palkittu Split Film Festivalilla (Grand Prix), Brasilian Fronteirassa, Art Film Fest Košicessa, Timishort Film Festivalilla sekä Tampereen elokuvajuhlilla. Polte pohjautuu Teuvo Tulion elokuvan Nuorena nukkunut (1937) ainoan säilyneen nitraattirullan pahoin vaurioituneisiin viimeisiin minuutteihin. Elokuvan kaikki esityskopiot ja negatiivi tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa vuonna 1959. Vuonna 2011 Pariisin Cinémathèque françaisen kokoelmista löytyi katkelma keskeltä elokuvaa. Realms ja Polte ovat Testifilmi Oy:n tuottamia.

Maija Blåfieldin Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä koostuu viidestä dokumentaarisesta tarinasta, jotka kertovat eri tavoin tuhon tai säilymisen mahdollisuuksien välissä elämisestä. Turistiryhmän sightseeing-kierros talvisen sateen sulattamilla Huippuvuorilla saa elokuvassa seurakseen uutta elämää lahoavaan taloon synnyttävän sienien seksikohtauksen. Elokuva sai maailman festivaaliensi-iltansa Visions du Réel -dokumenttielokuvafestivaalin kilpasarjassa Sveitsissä. Elokuvan erillinen näyttelyversio (2017) oli esillä Ars Fennica -näyttelyssä Nykytaiteen museo Kiasmassa. Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä on Häivekuva Oy:n tuottama. 

Kaikki kolme elokuvaa ovat AV-arkin levityksessä. 

57. Ann Arbor Film Festival järjestetään 26.–31.3.2019 Michiganissa, Yhdysvalloissa. 

aafilmfest.org

Lähde: SES