STOP THE PRESS!

Jussi-ehdokas Oona Airolalta pop-debyytti Brahenkenttä

Oona Airola

Kahdeksan vuotta siinä meni. Vetkutteluun. Sitten kun. Jos nyt tämä ensin tästä…

”Lopulta ystävälläni Joel Mäkisellä meni hermot, kun aina kun se kysyi, et mitä mun omalle musalle kuuluu ja vastasin, et ’kohtakohta, hoidan vaan tän leffan tai tän teatteriproggiksen, tai tän ohjauksen’. Sitten Joel soitti yks päivä ja ilmoitti, ettei kuuntele enää mitään selityksiä, vaan nyt pistetään homma tapahtumaan tai se ei tapahdu ikinä”, etunimellään musiikkia julkaiseva Oona Airola kertoo.

Oona ja Joel kokosivat Airolan ympärille bändin ihmisistä, joiden kanssa Oona oli haaveillut soittavansa yhdessä, ja onnekkaiden sattumien kautta Oonan alun perin omakustanteeksi kaavailtu debyyttisingle Brahenkenttä julkaistaan Hög Recordsin kautta tänään. Vastaavan tuottajan Ilkka Kilpimaan opastuksessa jo opiskeluaikoina syntynyt biisi sai täysin uuden elämän.

”Taisin olla silloin koulun kolmannella. Oli varmaan luminen talvi. Ainakin mielikuvissa. Tai ainakin jäinen Brahenkenttä ja siellä luistelijoita. Siinä seisoin liikennevaloissa kentän laidalla, kun jotain sen suuntaista, mitä nyt kuullaan, alkoi soida päässä.”

”Mulla ei tainnut olla vielä älypuhelinta, mut oli sellanen pieni äänittävä mp3-soitin, johon lauloin biisin melkein sellaisenaan siinä vähän nolona, ettei kukaan vaan kuule. Hukkasin sen laitteen aika pian sen jälkeen Barcelonassa, joten onneksi kerkesin rustata biisin siinä välissä johonkin nuhjuselle paperille näyttelijäntyötä koskevien muistiinpanojen taakse”, vastikään Puoli seitsemän -ohjelmassakin haastattelussa nähty Airola jatkaa.

Oona aktivoituu ensisinglensä myötä myös liverintamalla, ja tällä viikolla jännitetään lisäksi, saako Oona uransa toisen Jussi-patsaan; tällä kertaa ehdokkuudesta Oma maa -elokuvan naispääosassa. Jotain varmaa kuitenkin on tälle vuodelle: musiikin tekeminen ja julkaiseminen jatkuvat, kävi muuten miten kävi. Pöytälaatikon tomuista on jo kaivettu esiin kaksi muutakin kappaletta, jotka julkaistaan myöhemmin vuonna 2019.

”Montaa muuta niistä laitteelle äänitetyistä biisinvauvoista en ehtinyt pelastaa, mutta oon lohduttanut itseäni myöhemmin sillä, että ehkä ne kaikki oli tosi huonoja ja niiden oli tarkoituskin kadota”, Oona hymyilee.

www.facebook.com/OonaAirolaOfficial