STOP THE PRESS!

Klikkaa mua sarjasta remake Ruotsiin

Kotimaassa suositusta Johanna Vuoksenmaan kirjoittamasta ja ohjaamasta sarjasta Klikkaa mua tehdään remake Ruotsissa. Sarjan remake oikeudet on ostanut B Reel Film ja kuvaukset alkavat toukokuussa. Klikkaa mua kulkee Ruotsissa nimellä Dejta ja se esitetään 2020 SVT:llä. Dejta nähdään myös muissa Pohjoismaissa ensi vuonna.

”Ihan mahtavaa, että Klikkaa mua sarja jatkaa elämää maan rajojen ulkopuolella. Sarja on meille rakas ja annamme sen ilolla ruotsalaisten kollegoidemme käsiin. Remake Ruotsiin ja SVT:lle on osa yhtiömme kansainvälistymistä ja osoitus siitä, että sisältömme matkustavat muodossa tai toisessa. MTV on sarjan kotikanavana ollut avittamassa tätä matkaa, sillä sieltä saimme ensimmäiset kannustushuudot esitellessämme sarjan ideaa kohta 10 vuotta sitten.”, kertoo sarjan tuottaja Riina Hyytiä Dionysos Filmsiltä.

”Tuntuu uskomattoman hienolta, että oma sarjakonsepti päätyy tuotantoon asti juuri Ruotsissa. Olen aina ihaillut ruotsalaista elokuva- ja TV-kulttuuria ja nyt Klikkaa mua sarjan remaken kautta pääsen osaksi tätä suuresti arvostamaani jatkumoa. Vakavaa draamaa on Suomesta ilahduttavan paljon jo ulkomaille virrannutkin, mutta komedian kanssa on ollut vaikeampaa. Siksi olenkin riemuissani ja ylpeä siitä, että Dejtan myötä pohjoismaisiin TV-ruutuihin päätyy pian myös ripaus suomalaista huumoria” iloitsee Johanna Vuoksenmaa.

”Olen superonnellinen, että Klikkaa mua sarja saadaan vihdoin myös Ruotsiin. Sarjassa on vahva naispuolinen päähenkilö Ella ja se on valloittava sekoitus draamaa ja huumoria. Olemme iloisia siitä, että sarja on uskottu käsiimme” sanoo B Reel Filmin tuottaja Frida Bargo. Sarjan toisena tuottajana toimii Frederik Heinig ja käsikirjoittajana Sara Kadefors. Sarjan ohjaajiksi on valittu Jens Sjögren ja Rojda Sekersöz.

Klikkaa mua sarja on alun perin tehty MTV -kanavalle ja sen ensiesitys oli 2011. Sarjaa tehtiin yhteensä 24 jaksoa ja se voitti mm. parhaan draamasarjan ja parhaan tv-ohjelman Kultaisen Venlan. Sarjassa seurataan Ellaa (Minttu Mustakallio), joka ryhtyy etsimään parisuhdetta Click me- nimisen nettisovelluksen avulla.