STOP THE PRESS!

Tolkien

Tolkien
(C) Twentieth Century Fox Home Entertainment

Ohjaus: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: David Gleeson, Stephen Beresford
Tuotanto: Peter Chernin, David Ready, Kris Thykier, Jenno Topping
Näyttelijät: Nicholas Hoult, Lily Collins, Colm Meaney, Derek Jacobi
Arvio: 4/5

Orvoksi jääneen John Ronald Reuel Tolkienin elämän alkuvaiheet eivät olleet helppoja. Ollessaan vain muutaman vuoden ikäinen hän menetti ensin isänsä sairaskohtaukseen ja 12-vuotiaana äitinsä. Tolkienin sisarusten huoltajaksi tuli isä Francis Morgan (Meaney), joka oli ankara, mutta kuitenkin sopivan ymmärtäväinen nuorukaista kohtaan. Päästyään opiskelemaan Tolkien tapaa lahjakkaita kavereita, joista hän saa rohkeutta ja inspiraatiota omiin ajatuksiinsa. Hän tapaa tapahtumien tohinassa myös tulevan vaimonsa Edithin (Collins). Ensimmäisen maailmasodan alettua on kaveriryhmän kestävyys koetuksella.

Dome Karukosken ohjaama Tolkien on kaunis draamallinen henkilökuva maailmankuulusta kirjailijasta, jonka erikoislaatuinen tuotanto on koskettanut miljoonia ihmisiä. Vaikka miehen tuotanto tunnetaan, niin miehen oma elämä on jäänyt pääosin pimentoon. Siinäkin mielessä elokuva ansaitsee paikkansa. Se antaa sopivan viihteellisellä tavalla kuvan siitä, mstä tuo mestarillinen kirjasarja on saanut inspiraationsa ja lähtöasetelmat.

Visuaalisesti elokuva on hyvin brittiläinen ja suomalaisen leikkaajan Harri Ylösen taidokas työ tuo siihen Karukosken elokuville ominaisen lämminhenkisyyden. Karukosken ohjaus on sujuvaa ja näyttelijäsuorituksetkin ovat erittäin onnistuneita, mutta ehkä hivenen loppupuolelta puuttuu puhti tarinan loppuun saattamiseksi. Silti elokuva on onnistunut ja loistava päänavaus Karukosken Hollywood-uralle.

Lisämateriaalina ohjaaja Karukosken kommenttiraita, poistettuja kohtauksia, making of -dokkari ja kuvagalleria.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net