STOP THE PRESS!

Timo Mustakallio -kilpailuun valittiin 15 laulajaa

Savonlinnassa etsitään heinäkuussa lupaavinta nuorta lahjakkuutta

Savonlinnasali

Heinäkuussa käytävän valtakunnallisen  osanottajat on valittu esikarsinnan perusteella. Kilpailuun osallistuvat:

Sampo Elias Asikainen, baritoni

Karoliina Hautala, mezzosopraano

Iris Hernandez Toppari, sopraano

Sonja Herranen, sopraano

Olivia Kyllönen, mezzosopraano

Tuomas Miettola, tenori

Emma Mustaniemi, sopraano

Irina Nuutinen, mezzosopraano

Johannes Pessi, baritoni

Aku Rantama, baritoni

Elisaveta Rimkevich, sopraano

Anna Saaritsa, mezzosopraano

Heta Sammalisto-Muhonen, sopraano

Olli-Tapio Tikkanen, baritoni 

Veikko Vallinoja, baritoni

”Kilpailusta näyttää tulevan tiukka ja mielenkiintoisen tasaväkinen”, sanoo tuomariston puheenjohtaja, Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti. Silvastin ohella varsinaisen kilpailun tuomaristoon kuuluvat sopraano ja pedagogi Soile Isokoski sekä tenori Topi Lehtipuu

Timo Mustakallio -kilpailun voittaja ei välttämättä ole pisimmälle kehittynyt laulaja. Sääntöjen mukaan kilpailussa etsitään ennen kaikkea lupaavinta nuorta. ”Mustakallio-kilpailusta on alkanut monen nuoren taiteilijan tie, joka on vienyt kansainvälisille areenoille saakka. Se on toiminut ponnahduslautana myös Savonlinnan Oopperajuhlille”, Silvasti sanoo. Vuodesta 1974 järjestetyn kilpailun voittajia ovat mm. Walton GrönroosRaimo SirkiäKirsi TiihonenJohanna Rusanen ja Helena Juntunen. Joka toinen vuosi käytävän kilpailun edellinen voittaja vuodelta 2017 on Aurora Marthens.

Silvasti tekee avauksen Mustakallio-kilpailun suhteesta kahteen muuhun suureen laulukilpailuun Suomessa: ”Tänä vuonna heinäkuun puoliväliin mennessä meillä ehtii olla kolme kilpailua: Lappeenrannan laulukilpailu, kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu ja Mustakallio. Tulevaisuudessa näkisin tärkeänä, että nämä kolme kilpailua voitaisiin syklittää vielä paremmin niin, että järjestys olisi Mustakallio, Lappeenranta, Helin – eli lahjakkuuskilpailu, suurin kansallinen kilpailu ja sen jälkeen tärkein kansainvälinen kilpailu Suomessa. Näin synnyttäisimme nuorille luonnollisen etenemistien ajatellen myös eri kilpailujen vaatimustasoa”, Silvasti sanoo. 

Timo Mustakallio -kilpailuun ovat voineet ilmoittautua suomalaiset vuonna 1993 tai sen jälkeen syntyneet laulajat. Naiset ja miehet kilpailevat yhdessä yhteisessä sarjassa. 15 000 euron pääpalkinnon lisäksi kilpailussa jaetaan 10 000 euron palkinto Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahastosta. 

Kilpailu käydään Savonlinnan Oopperajuhlien yhteydessä 14.7. yhden päivän aikana. Alkukilpailu alkaa Savonlinnasalissa klo 11 ja loppukilpailu klo 19. 

Valtakunnallinen Timo Mustakallio -laulukilpailu

Savonlinnasali su 14.7.2019 

Alkukilpailu klo 11

Loppukilpailu klo 19


 Liput 25 € alkukilpailu ja 40 € loppukilpailu + palvelupalkkio