STOP THE PRESS!

All About Eve

Lily James ja Gillian Anderson. Kuva (C) Jan Versweyveld
Lily James ja Gillian Anderson. Kuva (C) Jan Versweyveld

Taltiointi Noël Coward Theatre, Lontoo to 11.4.2019
Ohjaus ja sovitus: Ivo van Hove, perustuen Joseph L Mankiewiczin vuonna 1950 valmistuneeseen elokuvaan, joka puolestaan pohjautui Mary Orrin näytelmään “The Wisdom of Eve”
Valosuunnittelu: Jan Versweyveld
Pukusuunnittelu: An D’Huys
Musiikki: PJ Harvey
Äänisuunnittelu: Tom Gibbons
Näyttelijät: Lily James, Gillian Anderson, Rhashan Stone, Julian Ovenden, Sheila Reid, Monica Dolan
Arvio: 4/5

Margo Channing (Anderson) on yksi teatterimaailman valovoimaisimmista naisnäyttelijöistä, jonka ura on ollut onnistuneiden roolisuoritusten täyttämä. Häntä suuresti ihailee nuori Eve (James), joka haaveilee joskus olevansa kuin Margo, eikä sitä toivetta mitenkään peitä. Hän onnistuu tapaamaan Margotin ystävän Karenin (Dolan), joka on näytelmäkirjailija Lloyd Richardsin vaimo (Stone). Alkuun nuoresta naisesta epäileväinen naistähti lopulta suhtautuu tähän kuin hyvään ystävään, mutta pian hän kuitenkin joutuu huomaamaan, ettei kaikki olekaan sitä miltä näyttää. Eve haluaakin päästä Margotin tilalle tähdeksi käyttäen kaikki keinot.

Ohjaaja ja sovituksen tehnyt van Hove sanoi alkuinsertissä, että tämä näytelmä ei perustu itse elokuvaan, vaan sen alkuperäiseen käsikirjoitukseen. Siksi huomasinkin muutamia yksityiskohtia, joita ei syystä tai toisesta lopulta elokuvassa ollut. Mutta ne eivät itseasiassa niin paljon tarinaa muuttaneet, että siitä olisi kovinkaan paljon kerrottavaa. Vaikka tarina onkin kirjoitettu 40-luvun loppupuolella, niin teemat ovat yhtä ajankohtaiset kuin tuolloin. Tänä päivänäkin yhä nuoruus on valttia olipa se ala mikä tahansa, mutta pahiten sen näyttäytyy juuri näyttelijöiden osalta: kun ikää tulee, niin roolit vähenee. Ikävä kyllä näin käy varsinkin naisnäyttelijöiden osalta.

X-Files -sarjan Dana Scullyn roolilla itsensä tunnetuksi tehtynyt Anderson ei ole huippusarjan jälkeen jäänyt laakereilleen makaamaan, vaan on tehnyt rooleja sekä elokuvissa, televisiossa että myös teatterin puolella. Hän tekee ikääntyvän Margon roolin niin intensiivisesti, että oikein katsoja tuntee hahmoa kohtaa sekä myötätuntoa että hivenen sääliä. Hänen vastavoimanaan Evenä esiintyvä James tekee vivahteikkaan ja jopa salaviekkaan roolisuorituksen. Yksi tärkeä elementti näytelmässä on myös pukuhuoneen peili ja sen näkymä. Varsinkin näytelmän loppupuolella se antaa armottoman kuvan todellisuudesta – siitä, mitä peilissä lopulta näkyy. All About Eve on taidokas tulkinta tästä klassisesta tarinasta, joka sanoma ei todellakaan ole vanhentunut. Ehkä hivenen pölyttynyt.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net