STOP THE PRESS!

12 Rounds

883030_DSSEA_12roun.qxdOhjaus: Renny Harlin
Käsikirjoitus: Daniel Kunka
Tuotanto: Mark Gordon, Mike Lake, Josh McLaughlin
Pääosissa: John Cena, Aidan Gillen, Ashley Scott, Steve Harris, Brian White, Gonzalo Menendez
Arvio: 3,5/5

Kun vapaapainija pestataan leffan pääosaan, voidaan olettaa, ettei elokuva ehkä ole mikään kovin syvällinen tulkinta juuri mistään. Ja kun ohjaajanpallilla istuu Renny Harlin, se myöskin väkisinkin laskee odotuksia, vaikka kuinka isänmaallinen tahtoisi olla. Täten en kovinkaan paljon odottanut elokuvalta nimeltä 12 Rounds, jonka päätähtenä toimii John Cena. Itseasiassa odotin, että leffa olisi aivan surkea. Pettymys oli suuri: elokuva oli yllättävän hyvä.

12 Rounds kertoo partiopoliisina tepastelevasta Danny Fisheristä (Cena), joka onnistuu pysäyttämään terrorismista ja varkauksista ansioituneen älykkään rikollisen nimeltään Miles Jackson (Gillen). Kahakassa saa surmansa Jacksonin rakastettu. Tapauksen vuoksi Fisher ylenee urallaan ja vuotta myöhemmin hän onkin jo rikosetsivä. Ja vuotta myöhemmin myös Jackson karkaa vankilasta kostaakseen rakastettunsa kuoleman. Hän kaappaa Fisherin naisystävän (Scott) ja pakottaa miehen outoon leikkiin: Fisherin tulee suorittaa 12 tehtävää, tai hän ei näe naistaan enää koskaan. Ja kello käy…

Tiedetään, eihän tuo juoni ole kovin järkevä. Leffan aikana pariinkin otteeseen tulee mieleen Speed (1994) sekä Die Hard: With a Vengeance (1995), ja muutenkin elokuvassa on klassisen yhden miehen toimintaspektaakkelin tuntua. Mutta tämä ei haittaa, vaan on pikemminkin hyvä asia, sillä toteutus toimii. Ohjaukseltaan leffa on hyvinkin miellyttävää tuijotettavaa, eikä se tunnu pitkäveteiseltä pakkopullalta. Ja Cena on roolissaan yllättävän hyvä. 12 Rounds onkin suositeltava toimintapläjäys sellaisesta pitävillä.

DVD:ltä löytyy mukavasti ekstroja. Vaihtoehtoisia loppuja on kaksi, ja ne voi katsoa myös kommenttiraidan kera, kuten myös koko elokuvan. Lisäksi löytyy stunttikooste, jossa John Cena kertoo, kuinka mielekästä lähes kaikki leffan tekemisessä oli. Kaikki muu paitsi korkeasta rakennuksesta laskeutuminen. Myös kameran takaa on kuvamateriaalia, ja tietysti mainostetaan Finlandia-vodkan jakamista kuvausryhmän jäsenille. Kiva bonus. DVD-kotelosta löytyy myös digitaalinen kopio elokuvasta, joten ihan pätevä paketti kyseessä on.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo copyright by Twentieth Century Fox Home Entertainment LLC. , 2009

Traileri: