STOP THE PRESS!

Virtuaalinen vanha Turku koettavissa Turun linnassa

Turku 1812

Yleisöllä on jälleen mahdollisuus päästä osaksi mennyttä aikaa. Ensimmäinen Suomessa tehty usean samanaikaisen käyttäjän historiallinen virtuaalimaailma saavutti valtavan suosion talvella toteutetussa pop up -tapahtumassa. Virtuaaliseikkailu Turku goes 1812 on nyt koettavissa Turun linnan Voudinsalissa elokuun loppuun asti.

Suomen ensimmäisen Seurahuoneen avajaiset olivat merkittävä tapahtuma 22.11.1812. Suurin osa Turun silmäätekevistä kutsuttiin paikalle ja kaupunki kuhisi marraskuisesta viimasta huolimatta. Palvelusväki kiirehti hakemaan vielä viimeisiä tarvikkeita ja vaatteita kutsutuille ennen suurta avajaisjuhlaa.

Turun linnassa toteutettavissa kierroksissa tarjotaan sekä opastettuja käyntejä 1810-luvun Turkuun että niin sanottua vapaata liikkumista Suurtorin historiallisessa miljöössä. Molemmat tavat tarjoavat yhteisöllisen kokemuksen, jossa kanssaseikkailijan seurassa voi keskustella ja kokea yhdessä vuoden 1827 Turun paloa edeltävän kaupunkiympäristön. Virtuaalikokemukseen pääsee mukaan vr-teknologiaa käyttäen. Kokijat saavat kukin oman pelipaikkansa, vr-visiirin sekä ohjaimet.

Historian museo Turkuun -hankkeen toteuttamassa uuden tekniikan esittelytavassa yhdistyy ensimmäistä kertaa sekä elämyksellinen kokemus että tutkimustieto.

Turku goes 1812 -virtuaaliseikkailu
Turun linnan esilinnan Voudinsalissa 31.8.2019 asti
Hinta 15 € (linnan sisäänpääsy + opastusmaksu 3 €)
Kokemus kestää n. 30 minuuttia. Opastukselle mahtuu kolme henkilöä kerralla, ja itsenäiseen kokemukseen neljä henkilöä samanaikaisesti.