STOP THE PRESS!

Stan & Ollie

Stan and Ollie

Ohjaaja: Jon S. Baird
Käsikirjoittaja: Jeff Pope
Tuottaja; Faye Ward, Jim Spencer
Pääosat: Steve Coogan, John C. Reilly, Shirley Henderson, Nina Arianda

Arvio: 4/5

Tapahtumat käynnistyvät 30-luvun loppupuolelta, kun parivaljakko Stan Laurelin (Coogan) ja Oliver Hardyn (Reilly) ura on korkeimmillaan. Studio sekä sen omistaja Hal Roach hyötyvät kaksikon menestyksestä, eivätkä itse esiintyjät, jotka sentään ovat maailmankuuluja. Näin ainakin Stan ajattelee, mutta hänen kumppanillaan on taas erilaiset kuviot. Hän on tehnyt Roachin kanssa erillisen sopimuksen, mikä estää häntä lähtemästä studiolta. Käydessään sopimusneuvotteluja 20th Century Foxin kanssa Stan joutuu pettymään Oliverin tilanteeseen ja se katkeroittaa hänet moniksi vuosiksi.

Lähes parivuosikymmentä myöhemmin heidän uransa on ehtoopuolella. He päättävät kuitenkin lyöttäytyä yhteen ja lähteä viimeiselle yhteiselle kiertueelleen Englantiin. Se ei tule olemaan mitenkään helppo keikka.

Vaikka tämä kuuluisa parivaljakko tekikin hauskoja elokuvia, heidän oma tarinansa on melko surullinen. Kuinka ensin hyvin toimivasta kaveruussuhteesta tuli katkeroitunut ja ikävämielinen kokonaisuus? Tosin lopulta, elokuvan tapahtumien jälkeen, Stan jäikin kaipaamaan edesmennyttä ystäväänsä, kirjoittaen heille yhä erilaisia sketsejä. Kun kyseessä on kaksi maailmankuulua koomikkoa, jotka ovat ilahduttaneet monia sukupolvia komedioillaan, on tärkeää, että näyttelijät ovat rooleihinsa oikeat ja sopivasti sulautuvat niihin. Kyllä vaan, sekä Coogan että Reilly ovat rooleissaan esikuviensa näköisiä ja oloisia. He tekevät hahmoista inhimillisiä ja sopivan kulmikkaita. Näyttelijäsuoritukset sivurooleissakin komppaavat näiden kahden tarinaa sujuvasti. Stan & Ollie on pohjimmiltaan koskettavan lämminhenkinen draamaelokuva komediaelokuvan kahdesta ystävyksestä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net