STOP THE PRESS!

Johnny Kniga julkaisee Princen muistelmateoksen The Beautiful Ones

Prince - The Beautiful Ones

Kaikkien aikojen ikonisimpiin popmuusikoihin kuuluneen Princen muistelmateos The Beautiful Ones – Muistelma julkaistaan suomeksi marraskuun alussa 2019. Prince aloitti muistelmiensa kirjoittamisen ennen äkillistä kuolemaansa vuonna 2016. Keskeneräiseksi jäänyttä tarinaa täydentävät toimittaja Dan Piepenbringin johdanto sekä lukuisat ennennäkemättömät valokuvat.

The Beautiful Ones on Princen omin sanoin kertoma tarina siitä, miten Prince Rogers Nelsonista tuli kaikkien tuntema Prince. Muistelman suomentaa Petri Silas.

Kirja on Princen tarina sellaisena kuin hän sen halusi kertoa. Ja siihen asti, kun hän sen ehti kirjoittaa. Kasvutarina lapsesta aikuiseksi ja aloittelevasta muusikosta supertähdeksi etenee Princen muistiinpanojen tahdittamana. Muistiinpanoissaan hän kuvaa lapsuuttaan, persoonansa ja taiteellisen visionsa luomista ja elämäänsä ennen hittikappaleitaan sekä huimaa maailmanmenestystä, jotka tulisivat määrittelemään hänet myöhemmin.

Teoksen alussa on toimittaja Dan Piepenbringin kirjoittama johdanto, joka avaa Princen muistiinpanoja ja kehystää niiden aloittaman tarinan. Princen oli tarkoitus kirjoittaa muistelmansa Piepenbringin kanssa. Pricen muistiinpanojen lisäksi kirja sisältää lukuisia ennennäkemättömiä valokuvia, tekstiluonnoksia ja sanoituksia. Vaikka muistelmien kirjoittaminen jäi Princeltä kesken, on The Beautiful Ones vahvasti Princen vision näköinen ja siinä kuuluu selkeästi hänen äänensä.

Tekijöistä:

Yli sata miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt Prince oli lahjakas muusikko ja multi-instrumentalisti, joka liikkui sulavasti niin popin, funkin, R&B:n, hip hopin, jazzin kuin soulin maailmassa. Laajan ja hittirikkaan oman tuotantonsa lisäksi Prince sävelsi muun muassa Sinéad O’Connorin laulamana hitiksi nousseen Nothing Compares 2 U:n ja The Banglesin levyttämä hitiksi nousseen Manic Mondayn. Vuosina 1993–1999 hän esiintyi symbolina, jolloin hänestä puhuttiin myös nimellä The Artist Formerly Known as Prince. Uransan aikana Prince sai Oscar-palkinnon Purple Rain -elokuvasta, seitsemän Grammy-palkintoa sekä Golden Globe -palkinnon. Hänet nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2004. Prince menehtyi keväällä 2016 vain 57-vuotiaana.

Dan Piepenbring on toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa The Paris Review’n ja The New Yorkerin kaltaisiin lehtiin.