STOP THE PRESS!

Ad Astra

Ad Astra
(C) Twentieth Century Fox Film Corporation

Ohjaus: James Gray
Käsikirjoitus: James Gray, Ethan Gross
Tuotanto: Dede Gardner, James Gray, Anthony Katagas, Jeremy Kleiner, Arnon Milchan, Yariv Milchan, Brad Pitt, Rodrigo Teixeira
Näyttelijät: Brad Pitt, Tommy Lee Jones, Liv Tyler, Ruth Negga, Donald Sutherland
Arvio: 5/5

Astronautti Roy McBride (Pitt) on mies, jonka elämä pyörii lähinnä työn ympärillä. Hänen suhtautumisensa avioliittoon tai muutenkin elämään on melko penseää ja mies on tunteiltaan hyvin melankolinen. Osasyy tälle kaikelle on se, että hänen isänsä oli kuuluisa astronautti Clifford McBride (Jones). Miksikö ”oli”? Vuosikymmenien aikana avaruushallinto on tullut siihen tulokseen, että mies on menehtynyt tutkimusreissullaan Neptunukseen. Eräällä tutkimusasemareissulla Roy joutuu korjaamaan sähkövikaa aseman ulkopuolella kunnes yhtäkkiä kaukaisuudesta tulee iso elektromagneettinen pulssi, joka heittää miehen kohti Maata. Avaruushallinnon ihmisille on tullut sellainen käsitys, että kyseisen pulssin olisi mahdollisesti aiheuttanut jo edesmenneeksi oletettu Clifford. On aika selvittää, mistä oikein on kyse.

Hyvin harvoin tulee sellaista elokuvaa Hollywoodin koneistosta, että tekee mieli sanoa isosti vau, tämähän on huikea elokuvakokemus. Ja tämä on juuri sellainen harvinaisuus. Ad Astra on suorastaan täydellinen elokuvakokemus, joka saa kyynisemmänkin katsojan herkistymään ja toteamaan elokuvan voiman menevän suoraan tunteisiin. Vaikka elokuvan tarina onkin koskettava isänsä nuorena menettäneen miehen tarina, niin se on myös tarina maailmankaikkeudesta ja siitä, kuinka pitkälle voimme mennä avaruuteen ilman edesottamuksiemme seurauksia. Visuaalisesti elokuva on komeaa katseltavaa, vaikka yleisilmeeltään se ei täysin näytä tämäntyyppisten elokuvien futuristiselta tyyliltä. Myös siksi tässä on jotain sellaista aitoutta, joka saa katsojan samaistumaan tarinaan.

Ohjaaja-käsikirjoittaja James Grayn taidokkaaseen tyyliin tutustuin jo ensimmäisen kerran reilut parikymmentä vuotta sitten, kun miehen esikoiselokuva, Pikku Odessa, ilmestyi. Jo tuolloin huomasin miehen taidon kertoa tiivis pieni tarina, joka tyylikkäällä visuaalisuudella ja loistavilla näyttelijäsuorituksilla kuorutettuna nostaa elokuvan suorastaan lentoon. Näin myös tällä kertaa. Grayn ohjauksessa on sellaista tehoa, että se iskeytyy suoraan näyttelijöihin ja heidän näyttelijäsuorituksiinsa. Viime aikoina loistavia rooleja tehnyt Pitt on roolissaan uskottavan vakuuttava, vaikkei häntä ensimmäiseksi voisi kuvitella (tai ainakaan minä) astronautiksi. Vaikka usein vihaankin ns. kertojan ääntä elokuvissa – tulee mieleen monien elokuvien ääniraidat, joissa pääsankari joskus selittää missä tilanteessa ollaan tai mitä on tapahtumassa – niin tässä Pittin äänen käyttö suorastaan toimii. Vaikka isää esittävän Jonesin ja Royn vaimona pari kertaa elokuvan aikana nähtävän Liv Tylerin osuudet jäävätkin pieniksi, ne ovat tarinan luonteen kannalta hyvin tärkeät ja tuovat hyvin esiin pojan/aviomiehen toisen puolen. Ad Astra on yksi vuoden 2019 hienoimmista ja koskettavimmista elokuvista tähän mennessä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net