STOP THE PRESS!

Vilpitön mieli

Vilpitön mieli
Kuva: Harri Hinkka

Tampereen Komediateatteri pe 20.9.2019
Käsikirjoitus ja ohjaus: Panu Raipia perustuen Jouni Rannan ja Marko Erolan kirjaan
Musiikki: Costello Hautamäki
Rooleissa: Jani Karvinen, Petra Karjalainen, Ola Tuominen
Arvio: 3/5

Jounin isä työskenteli Finlaysonin Forssan tehtailla, kun Jouni oli pieni poika. Hän halusi teroittaa pojalleen sen tosiasian, että rehellisellä työnteolla voi pärjätä. Mutta tähän ei poika tyytynyt, vaan mitä enemmän ikää hänelle tuli, sitä enemmän halusi parempaa elämää. Hän päättää ryhtyä taidekauppiaaksi, mutta mistä hän saisi taulut? Jouni tapaa lahjakkaan maalari Velin, joka osaa maalata, muttei luoda omia maalauksia. Häneltä syntyy monien mestareiden maalaukset helposti, kuten Halosen, Schjerfbeckin ja Edefeltin työt. Ne ovat sen verran taidokkaasti tehtyjä, etteivät edes Ateneumin asiantuntijat pysty erottamaan Velin töitä aidoista. Rahaa tulee lähes ovista ja ikkunoista, mutta menestyksellä on toinenkin puolensa.

Huijaritarinat (sellainen kuitenkin tämäkin on) ovat yleensä sellaisia, joissa koomisuuden alta löytyy traagisia piirteitä. Joissakin enemmän, toisissa vähemmän. Tämä tositapahtumiin perustuva näytelmä pyörii oikeastaan siinä välillä. En oikein tiennyt, että pitääkö itkeä vai nauraa. Ensimmäinen puolisko alkaa niin tahmaisesti, ettei se saa kunnolla katsojasta otetta. Mielestäni syy on pitkälti käsikirjoituksen, joka ei edes näyttelijöiden käsittelyssä pääse kunnolla toimimaan. Toinen puolisko on jo ihan toista luokkaa. Komediallisesti se myös toimii paremmin kuin ensimmäinen Näyttelijätyöt ovat mainioita. Varsinkin Jounia ja Veliä esittävät Karvinen ja Tuominen ovat rooleissaan todella ässiä. He ovat tämän näytelmän dynamo. Vaikka Karjalainen tekee taidokkaasti omat roolityönsä, hänen roolihahmonsa jäävät melko sivuhahmoiksi tämän tarinan kannalta. Vilpitön mieli on kohtuullisen viihdyttävä näytelmä, joka ei tosin jää esityksen jälkeen katsojan päähän elämään.

Jukka L. Savolainen for smackhtejack.net