STOP THE PRESS!

Juha Mieto muistelee elämäkerrassaan 70-vuotisen taipaleensa ylä- ja alamäkiä

Mieto

Karisto on julkaissut hiihtäjä Juha Miedon elämäkerran. Teoksen Mieto on kirjoittanut pitkän uran toimittajana tehnyt Hellevi Pouta.

Mieto avaa ainutlaatuisen näkymän marraskuussa 70 vuotta täyttävän Miedon elämänvaiheisiin, urheilu-uraan ja koko suomalaisen hiihtourheilun historiaan, niin sen tähtihetkiin kuin kulissien takaiseen urheilijan arkeen. 

Uusia puolia koko kansan sankarista

Mieto muistetaan yhä ulkomaita myöten Lake Placidin sadasosasekunnin tappiostaan, mutta hänen kilpauralleen mahtuu paljon muutakin dramatiikkaa. Mies on kääntänyt uralla ja elämässä kohdanneet vastoinkäymiset aina vahvuudeksi, ja päivä nousi myös sen jälkeen, kun Mieto jäi leskeksi ja pienen poikansa yksinhuoltajaksi.

Mieto valottaa Miedon ajatuksia ja kertoo myös hiihtäjäsuuruuden tuntemattomammasta puolesta ja siitä, minkälainen ihminen Juha Mieto oikeastaan on. Elämäkerran kirjoittaneelle Hellevi Poudalle kirkastui työn myötä monia yllättäviä asioita Miedon elämästä.

– Monilla on Miedosta mielikuvia, ja julkisuudessa toistuvat tietyt asiat. Itsekin opin Miedosta paljon uutta. Mieto on muun muassa yksin viihtyvä mies, joka pohtii paljon maailmanmenoa ja ihmisenä olemista, toteaa hiihtäjää herkällä korvalla kuunnellut Pouta.

Ammattina Juha Mieto

Juha Miedon elämää on siivittänyt vankkumattomuus. Miedolla oli kirkas visio tulevaisuudesta jo kansakouluvuosinaan: hänestä tulee reilu työmies ja olympiaurheilija. Näkemyksiltään ja voimiltaan vahva mies teki töitä niin kuin lupasi ja urheili itsensä suomalaisen hiihtourheilun ikoniksi.

Juha Miedolle elämäntiestä tuli ammatti, joka on kantanut ”luppovuosiin” saakka. Itse luotu ura työllisti miestä läpi vuosikymmenten ja vei 2000-luvulla eduskuntaan saakka.

Syntymäpäivänsä kynnyksellä Juha Mieto toteaa itse olevansa elämäänsä tyytyväinen ja onnellinen mies.

– 70-vuotiaana sanon vain, että oon ikäni nauttinu elämästä.

Toimittaja ja tietokirjailija Hellevi Pouta on kirjoittanut muun muassa teoksen Satumaa – Reijo Taipaleen tarina (Karisto 2017).