STOP THE PRESS!

Juhlavuottaan viettävän Raskasta Joulua –kiertueen solistit on julkaistu

Tampereella järjestetään ennätykselliset viisi Raskasta Joulua -konserttia, joista Pakkahuoneen konsertti on jo loppuunmyyty.  Tampereen konserteissa raskaalla kädellä sovitettuja joululauluja tulkitsevat mm. Nightwish-tähdet Marko Hietala ja Floor Jansen. Kiertue pysähtyy Tampere-talolla marraskuun 7. ja 8. päivä.  Vuoden 2019 Raskasta Joulua –kiertueen päättää Pakkahuoneella 21.12. järjestettävä, jo loppuunmyyty konsertti. 

Raskasta Joulua

Valtavaan suosioon noussut Raskasta Joulua -kiertue viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhlaansa ja palaa komeampana kuin koskaan.  Luvassa on täysin uudistettu show, jonka Raskasta Joulua –konseptin kehittänyt Erkka Korhonen on suunnitellut yhdessä nykysirkusta, tanssia, teatteria, oopperaa ja spektaakkeleita ohjanneen ja koreografioineen Minna Vainikaisen kanssa. Kaksiosainen konserttielämys pitää sisällään kappaleita koko Raskasta Joulua -historian ajalta. Visuaalisesti vaikuttavan shown ensimmäinen puoli on tarinallinen ja toisella puolikkaalla rokataan tukka putkella.

Tampereella nähdään tänä vuonna ennätykselliset viisi konserttia. Kyseessä on ensimmäinen kerta Raskasta Joulua –historiassa kun yhdessä kaupungissa nähdään näin monta konserttia.  Katso tämän tiedotteen alalaidasta kaikki Tampereen-konsertit solisteineen. 

Hyvinkäältä marraskuun 15. päivä käynnistyvä Raskasta Joulua –kiertue päättyy Tampereen Pakkahuoneen jo loppuunmyytyyn konserttiin joulukuun 21. päivä.  

RASKASTA JOULUA 

7.12. Tampere-talo

Klo 15
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish) Tuple Salmela (Tarot) ja Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex Suburban Tribe)

Klo 19
Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish), Antony Parviainen (Psychework) ja Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe)

8.12. Tampere-talo

Klo 15
Ilja Jalkanen, Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish) ja Kimmo Blom

Klo 19
Ilja Jalkanen, Marko Hietala (Nightwish, Tarot), Floor Jansen (Nightwish) ja Antti Railio

La. 21.12. Tampere, Pakkahuone 

Ville Tuomi (Leningrad Cowboys, ex. Suburban Tribe), Elize Ryd (Amaranthe), Kimmo Blom ja Antony Parviainen (Psychework)

www.raskastajoulua.com

www.facebook.com/raskastajoulua