STOP THE PRESS!

Maggie Reilly

Maggie Reilly
Maggie Reilly

Tampere-talo Sorsapuiston sali
su 6.10.2019
Arvio: 3/5

Skotlantilaislaulajatar Maggie Reilly aloitti laulajauransa 70-luvun puolessa välissä, kun hän liittyi Joe Cool -nimiseen blues-bändiin, joka muutti sittemmin nimensä Cado Belleksi. Vaikka yhtye ehtikin äänittää yhden albumin ja yhden ep:n, se ei ehtinyt montakaan vuotta toimia. Sitten Reillylle kävi suorastaan onnenpotku, kun hän pääsi mukaan Tubular Bells -esikoisalbumilla läpimurtonsa tehneen multi-instrumentalisti Mike Oldfieldin yhtyeeseen ja oli mukana vuonna 1980 ilmestyneellä QE2-albumilla. Pari vuotta myöhemmin ilmestyneellä Five Miles Outilla hän pääsi jo isompaan rooliin laulujen suhteen ja levyn tunnetuimmaksi hitiksi nousi Maggien esittämä Family Man. Todellinen jättipotti syntyi vuonna 1984 ilmestyneellä Crises-albumilla, jonka kestohitiksi nousi Moonlight Shadow. Muutaman levyn verran Reilly teki vielä yhteistyötä, mutta kuitenkin keskittyen perhe-elämään, kunnes siirtyi 90-luvun alkupuolella soolouralle. Vuonna 1992 valmistunut Echoes nosti laulajattaren uuteen nousuun ja syntyi myös yksi hänen soolouransa isommista hiteistä, Everytime We Touch, joka oli yksi soitetuimmista kappaleista myös Suomen radioissa. Sen jälkeen levytyksiä on tullut tasaiseen tahtiin, mutta viimeisestä levytyksestä on ehtinyt kulua jo kuutisen vuotta. Nyt häneltä on tulossa uutta materiaalia, jota hän oli myös testaamassa Tampere-talon Sorsapuiston salissa.

Tämä lähes parituntinen konsertti oli sekoitus sekä uutta että vanhempaa tuotantoa. Suurin osa kuitenkin oli vanhempaa tuotantoa ja ennen kaikkea Reillyn omaa soolotuotantoa. Tyylillisesti konsertti jakautui monen tyyliseen musiikkiin. Oli popahtavampaa, folkmaisempaa sekä soulahtavaa materiaalia. Bändi hoiti hommansa todella hyvin, mutta itse artistilla oli hieman ääniongelmia. Taisi olla flunssa päällä, kun vaikutti että hänen äänensä oli sen verran painuksissa ettei se ollut kovinkaan kuulas verrattuna moniin tuoreisiin livetaltiointeihin. No, joka tapauksessa setti tarjosi todellakin kelvon siivun laulajan tuotannosta. Yleisö antoi ansaitut aplodit ja Oldfieldin kappaleiden aikana pieni osa yleisöstä innostui tanssimaan. Mikäpä siinä, kun tilaa Sorsapuistonsalissa on ja tanssijalkaa vipattaa. Yksi silmiinpistävä asia oli se, että Reillylla oli nuottiteline käytössä. Lieneekö syy uusien kappaleiden muistamisessa vai missä, mutta tämä oli selvästi merkille pantavaa. Kokonaisuutena Maggie Reillyn keikka Tampere-talolla oli ihan viihdyttävä sellainen, mutta ei mikään ikimuistettava.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net