STOP THE PRESS!

M

MOhjaus: Fritz Lang
Käsikirjoitus: Thea von Harbou, Fritz Lang
Tuotanto: Seymour Nebenzal
Pääosissa: Peter Lorre, Ellen Widmann, Inge Landgut, Otto Wernicke, Theodor Loos
Arvio: 5/5

Fritz Langin Saksassa 1931 ohjaama klassikkoelokuva M on yksi ensimmäisiä sarjamurhaajaelokuvia. Saksalaisessa kaupungissa kuohuu, kun viheltelevä murhaaja (Peter Lorre) tappaa pikkutyttöjä, eivätkä poliisin tutkimukset näytä etenevän. Hätiin kutsutaan poliisitarkastaja Lohmann (Otto Wernicke), joka paneekin etsintöihin vauhtia siihen malliin, että toimiensa häiriintymisestä suivaantuneet ns. rehdit rikolliset päättävät itse löytää murhaajan, jonka ahdinko kasvaa vähitellen sietämättömäksi.

M on kestänyt aikaa loistavasti ja on yhä edelleen yksi parhaista sarjamurhaajista kertovista elokuvista. Vaikka M kai uusasiallisen tyylisuunnan edustajaksi luetaankin, näkyy ekspressionismin aiheeseen erinomaisesti sopivaa tunnelmaa tuova vaikutus oudoissa kuvakulmissa ja tehokkaassa valojen ja varjojen käytössä. Tunnelmista välittyy myös hienovireisesti 30-luvun Saksan ajankuva sekä Langin omat mielipiteet natsismin noususta; lähtö USA:aan Langille tulikin sitten jo pari vuotta myöhemmin. Jatkuvasti tiivistyvä jännitys on käsin kosketeltavaa, ja Peter Lorre teki sen verran vakuuttavan roolityön sarjamurhaajana, että Yhdysvaltoihin muutettuaan hänelle ei Hollywoodista paljon muita kuin omituisen hihittelijän ja johtavan pipipään rooleja tarjottukaan. Pakko nähdä –elokuva ehdottomasti.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Scantrade Entertainment, 2009

Traileri: