STOP THE PRESS!

Koiran morsiamet

Koiran morsiamet
Kuva: Kari Sunnari

Tampereen Työväenteatterin Kellariteatteri to 9.10.2019
Käsikirjoitus ja ohjaus: Sirkku Peltola
Lavastussuunittelu: Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu: Marjaana Mutanen
Valo- ja äänisuunnittelu: Kyösti Kallio
Näyttelijät: Sari Mällinen, Teija Auvinen, Saska Pulkkinen
Arvio: 4,5/5

Koiran morsiamet kertoo kahdesta sisaruksesta Valmasta (Mällinen) ja Tulikista (Auvinen). He ovat kaksi yksinäistä ihmistä, jotka tukevat toinen toistaan. Siinä missä Valma kaipaa hellyyttä ja miehen läheisyyttä, kolme vuotta kotona nyhjöttänyt Tulikki ei kaipaa kodin ulkopuolista elämää. Eräänä päivänä Valma löytää yksin jääneen koiran ja ottaa sen hoiviinsa. Pian koiraa etsiskelee nuori poikamies (Pulkkinen), johon Lidliin ja muihin jokapäiväisiin asioihin höpsähtänyt Valma ihastuu kuitenkaan vastakaikua saamatta.

On rehellisesti myönnettävä, että Sirkku Peltolan näytelmät ovat parhaimmillaan juuri pienillä intiimeillä näyttämöillä. Silloin tarina suorastaan kunnolla porautuu katsojan tunteisiin ja saa yleisön joko nauramaan tai tirauttamaan kyyneleitä. Näin tapahtui tämänkin näytelmän suhteen. Koiran morsiamet on varsin oivallinen tarina rakkauden kaipuusta ja yksinäisyydestä sekä hylätyksi tulemisesta. Peltolan teksti on tarkkaa, oivaltavaa ja ennen kaikkea tarjoaa erittäin tiukkaa dialogia näyttelijöilleen. Näytelmän ensimmäinen puoli on lähinnä Mällisen esittämän Valman osuutta. Voi herra sentään, millaisella intohimolla hän antaakaan paukuttaa. Siinä saavat kyytiä niin Lidl-kauppa kuin genitaalijumpatkin. Toisella puoliskolla ääneen pääsee ensimmäisellä puoliskolla enemmän hissukseen ollut Auvisen esittämä Tulikki. Hän tekee hahmostaan rauhallisemman, mutta kuitenkin ajoittain nopeasti eri asioista innostuvan naisen.

Tämä näytelmä on kahden vahvan naisnäyttelijän juhlaa. Mällinen ja Auvinen ovat rooleissaan vakuuttavia ja aidosti läsnä, että katsoja voisi heidän olevan oikeasti sisaruksia. Sen verran iskevää heidän näyttelijätyönsä on. Peltolan ohjaus on jälleen kerran sujuvaa ja hän hallitsee oman tekstinsä siirtämisen näyttämölle niin, että katsoja todella tuntee tarinan voiman myös näytöksen jälkeen pidemmän aikaa. Yksi lisäkiitos täytyy antaa Hannu Lindholmin hienolle lavastukselle. Näyttämö näytti siltä, että olisimme seuranneet tapahtumia pienessä kerrostalohuoneistossa ja yhtäkkiä ollaankin istumassa puiston penkillä. Jos pidät Peltolan näytelmistä, niin todella pidät myös tästä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net