STOP THE PRESS!

Franklyn

Franklyn Ohjaus ja käsikirjoitus: Gerald McMorrow
Tuotanto: Jeremy Thomas
Pääosissa: Eva Green, Ryan Phillippe, Sam Riley, Bernard Hill, Stephen Walters
Arvio: 3,5/5

”Franklyn” on Gerald McMorrowin esikoinen, jota herra onkin työstänyt rakkaudella. Osittain omituiseksi sci-fin ja draaman sekoitukseksi möyhentyvä elokuva on kokenut kovia produktionsa aikana, sillä näyttelijät ovat vaihtuneet muutamaankin otteeseen. Vihdoin herra McMorrow kuitenkin on saanut tarinansa purkkiin ja ihmisten tuijotettavaksi. Kyseessä on teos, joka kieltämättä on melkoisen erikoinen.

Elokuvassa seurataan muutamaa eri tarinaa. Emilia (Green) on ahdistunut taideopiskelija, joka väsää omista itsemurhavideoistaan videotaidetta. Milo (Riley) on nuorukainen, joka on jätetty alttarille, ja hän alkaakin epätoivoisesti etsiä kauan kadoksissa ollutta ystäväänsä, jonka luulee nähneensä kävellessään yksin kadulla. Peter (Hill) on eronnut mies, jonka poika on kadoksissa, ja täten herra kiertelee pitkin katuja etsien tätä. Ja sitten on vielä oudossa tulevaisuuden kaupungissa elelevä Jonathan Preest (Philippe), joka taiteilee eri uskontokuntien painostavassa maailmassa etsien murhaajaa, jota kutsuu nimellä ”Yksilö”. Erikoiset tarinat kohtaavat ja palaset alkavat loksahdella paikoilleen ihmisten löytäessä itsensä. Ja lähimmäisensä.

Erikoista elokuvassa on sen kahdessa täysin erilaisessa maailmassa tasapainoileva kerronta. Tulevaisuuden erikoinen Meanwhile City on visuaalisesti melko nätti, kauniilla tavalla karu ja väreiltään tyylikäs. Tämän päivän kaupunkimiljöö taasen on kolkko, jopa hienoisen ränsistynyt, mutta silti omalla tavallaan viehättävä. Vaikka leffa on osittain äärettömän hidastempoinen ja jopa tylsä, siinä on silti jotain kutkuttavaa, joka pitää mielenkiinnon yllä, ja loppua kohden kokonaisuus alkaakin toimimaan erittäin mainiosti. ”Franklyn” onkin miellyttävä pieni elokuva, yllätys, joka nousee perinteisten draamojen yläpuolelle.

DVD:ltä löytyy leffan lisäksi pari poistettua kohtausta, sangen kattava haastatteluosio, tietysti leffan traileri ja pieni featurette, sekä kulisseissa kuvattua materiaalia. Ihan kiva pieni lisä, joka tukee elokuvaa mukavasti.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Sandrew Metronome, 2009

Traileri: