STOP THE PRESS!

Frida: Viva la Vida

Frida: Viva la Vida
Kuva: Nexo Digital

Ohjaaja: Giovanni Troilo
Arvio: 4/5

Vuonna 1907 Meksikon Coyoacánissa syntynyt Frida Kahlo oli ja on yhä yksi maansa tunnetuimmista taiteilijoista. Lapsena polioon sairastunut Frida joutui kokemaan terveysongelmia lähes koko ikänsä. Varsinkin kun hänen ollessaan 18-vuotias, Frida joutui liikenneonnettomuteen, joka aiheutti hänelle elinikäiset vaivat. Toipuessaan turmasta hän palasi takaisin lapsuuden harrastukseen, maalaamiseen. Melko nuorena hän kiinnostui myös politiikasta ja ennen kaikkea kommunismista. Hän liittyi puolueeseen vuonna 1927, mitä kautta hän tapasi tulevan miehensä Diego Riveran. Pariskunnan matkatessa sekä omassa maassaan että Yhdysvalloissa Kahlo oli löytämässä oman taiteellisen tyylinsä. Suuri läpimurto tapahtui vuonna 1938, jolloin hänen töitään oli näytillä newyorkilaisessa galleriassa. Vaikka menestystä oli tulossa, niin monet henkilökohtaiset asiat, kuten parisuhde ja terveys verottivat naista. Lopulta hän kuoli vain 47 vuoden ikäisenä vuonna 1954.

Ensimmäisen kerran törmäsin Frida Kahlon tarinaan vuonna 2002 valmistuneessa draamaelokuvassa, jossa Fridaa esitti Salma Hayek. Vaikka elokuva olikin kiehtova, niin se kuitenkin oli toteutettu hyvin hollywoodmaisesti ja tarinaa siloitellen. Tässä taidedokumentissa käydään aika perusteellisesti läpi hänen elämäänsä tuoden siihen syvyyttä myös taiteen kautta – miten hän toi myös itseään esiin omassa taiteessaan. Ääneen pääsevät asiantuntijoiden lisäksi myös taiteilijan oma sukulainen, joka ylläpitää taitelijan kotitaloon perustettua museota. Tämä lähes puolitoistatuntinen dokumentti tuo esiin vahvan naistaiteilijan, jolla oli omanlaisensa tyyli toteuttaa taidettaan ja joka toimi myös meksikolaisten naispuolisten taiteilijoiden edellämarssijana. Hänen ansiostaan monet naistaiteilijat ovat päässseet urallaan eteenpäin ja hänen työnsä ovat inspiroineet monia taiteilijoita. Frida – Viva la vida on todella tyylikkäästi ja kiehtovasti toteutettu kokonaisuus, joka todella saa katsojan lumoutumaan tämän omaa tietänsä kulkeneen naisen taiteesta.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net