STOP THE PRESS!

Surrogates – Sijaisrobotit

Surrogates - Sijaisrobotit  Ohjaus: Jonathan Mostow
Käsikirjoitus: Michael Ferris, John D. Brancato
Tuotanto: Max Handelman, David Hoberman, Todd Lieberman
Pääosissa: Bruce Willis, Radha Mitchell, Rosamund Pike, Boris Kodjoe, James Cromwell, Ving Rhames
Arvio: 3/5

”Surrogates – Sijaisrobotit” on uusi scifitrilleri, jonka ohjaajanpuikoissa häärii Jonathan Mostow (Terminator 3), ja pääosassa heiluu Bruce Willis (Die Hard, Pulp Fiction). Elokuva, vaikka tieteistarina onkin, koettaa sijoittaa itsensä tähän päivään, tai ainakin hyvin läheiseen tulevaisuuteen. Robottitekniikka on edistynyt niin pitkälle, että ihmisille on mahdollista tehdä itsestään kopio, sijainen, jonka avulla ihminen voi käydä missä vain poistumatta kotoaan. Maailmasta on tullut paikka, jossa väkivaltaa harvoin kohtaa. Ja kun poliisina toimiva Tom Greer (Willis) saa eteensä murhan selvittelyn, joka on toteutettu robotin avulla, alkaa ketjureaktio, joka lopulta tulee muuttamaan kaiken…

Elokuvan alku on melko miellyttävä, ja tuntuukin, että Mostow jopa hallitsee ohjauksen. Tarina tuntuu mielenkiintoiselta ja se on mukavan provosoiva. Loppua kohden kuitenkin sekä tarina, että elokuvan kokonaisuus alkaa latistua, ja kokemus jääkin hieman ontoksi. Willisin roolisuoritus on osittain jopa riipaisevan inhimillinen, mutta perinteistä toimintapullaakin tietysti löytyy. Mitchell on roolissaan hyvin kolkko, kuin myös Pike, ja näin onnistutaan ilmentämään sijaisrobottien persoonattomuutta.

Tarina on mielenkiintoinen kannanotto ihmisten pakkomielteenomaisesta tarpeesta olla jotain muuta, kuin oikeasti ovat. Tällöin kaikki on vain pinnallista. Se, mitä robottien avulla elokuvassa tehdään, on itseasiassa virtuaalitodellisuuden tuonti reaalimaailmaan. Mikään ei ole oikeasti sitä, miltä näyttää. Kritiikkiä saa osakseen suuryhtiötoiminta, ja esiin tuodaan myös kehityksen suurin ongelma: kaikkea positiiviseksi suunniteltua ihmisiä helpottavaa teknologiaa tullaan aina jollain tavalla käyttämään hyväksi aseteollisuudessa. Elokuvan sanoma onkin selkeä. Teknologian kehitys ei aina ole hyvä asia.

Ektramateriaalia ei dvd:llä juuri ole. Löytyy toki musiikkivideo, ja ohjaajan kommenttiraita, mutta kommenttiraidalla mainittuja poistettuja kohtauksia ei jostain syystä taas tähän julkaisuun ole huomattu lisätä. Sääli, sillä ne olisivat olleet varmasti mielenkiintoista katsottavaa.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Buena Vista Home Entertainment Inc. , 2009

Traileri: