STOP THE PRESS!

Wallander: Ampuja (Wallander: Skytten)

Wallander: Ampuja (Wallander: Skytten)  Ohjaus: Agneta Fagerström-Olsson
Käsikirjoitus: Stefan Thunberg
Tuotanto: Malte Forsell
Pääosissa: Krister Henriksson, Lena Endre, Sverrir Gudnason, Nina Zanjani, Mats Bergman, Douglas Johansson, Fredrik Gunnarson, Stina Ekblad, Marianne Mörck
Arvio: 3,5/5

Uuden Wallander-sarjan kahdeksas elokuva ”Wallander – Ampuja” seuraa erikoista tapahtumasarjaa, jossa tarkka-ampuja on teloittanut pikkurikollisen. Kurt Wallander (Henriksson) joukkonsa kanssa on visaisen pulman edessä, sillä myös yksi todistaja joutuu tarkka-ampujan uhriksi, ja vielä poliisitalon edessä. Kun selviää, että kyseessä on suhteellisen nuori tappaja, alkavat poliisit etsiä ihmisiä, jotka myyvät nuorille aseita. Kuolemilta ei kuitenkaan voida välttyä, ja poliiseista alkaakin tuntua, ettei kukaan ole enää turvassa.

”Ampuja” ottaa kantaa nuorten järjettömään rikollisuuteen suhteellisen rohkeasti. Sen aihe on mielenkiintoinen ja käsikirjoitus suhteellisen onnistunut. Kokonaisuutena se kuitenkin on melko tavanomainen teos, jossa sivujuonia nostetaan pintaan ja näyttelijäsuoritukset jäävät pintapuolisiksi. ”Ampuja” on kiva katsoa, mutta ei se paljonkaan katsojalleen anna.

DVD:ltä ei löydy muuta ekstramateriaalia, kuin leffatrailereita.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Yellow Bird W-2 Ab, 2009