STOP THE PRESS!

The Descent – Loukussa 2 (The Descent: Part 2)

The Descent – Loukussa 2 (The Descent: Part 2) Ohjaus: Jon Harris
Käsikirjoitus: James McCarthy, J. Blakeson, James Watkins
Tuotanto: Christian Colson, Ivana MacKinnon
Pääosissa: Shauna MacDonald, Natalie Mendoza, Douglas Hodge, Krysten Cummings, Gavan O’Herlihy, Joshua Dallas, Anna Skellern
Arvio: 3/5

Vuonna 2005 julkaistu ”The Descent” saavutti kulttistatuksen melko nopeasti, ja oli yllätyksellinen pieni hitti, josta kohistiin. Pienellä budjetilla kyhätty elokuva onnistui ahdistamaan ja olemaan suhteellisen pelottava. Kuitenkin on melko yllättävää, että elokuvalle tehtiin jatkoa. Näin kuitenkin kävi, ja dvd-julkaisunsa on nyt saanut ”The Descent – Loukussa 2”. Tekijätiimissä on samoja hahmoja, kuin ykkösosassa, joten ihan aivan täyttä kuraa ei leffa ole.

Elokuva alkaa suurin piirtein siitä, mihin ykkösosa loppui. Sarah (MacDonald) on selvinnyt ulos maanalaisesta luolastosta, mutta on menettänyt muistinsa. Paikallinen sheriffi (O’Herlihy) on kuitenkin vakuuttunut, että Sarah pystyy auttamaan muiden mukana olleiden tyttöjen etsinnöissä, ja niinpä hän lähes pakottaa naisen takaisin maanuumeniin. Pian kuitenkin alkaa tapahtua, kun oudot ihmismäiset vaanijat iskevät etsijätiimin kimppuun. Voiko kukaan jäädä henkiin?

Kakkososa taipuu melko samankaltaiseksi, kuin ykkösosa. Ahdas tunnelma on käsin kosketeltavaa, mutta tällä kerralla myös gorea on tarjolla paljon. Vähän turhankin paljon, sillä väkivallalla nyt todellakin mässäillään. Leffa kuitenkin onnistuu olemaan suhteellisen tiivistunnelmaista kauhua, jota uskaltaa suositella kunnon pelottelun ystäville.

DVD:ltä löytyy myös dokumenttia elokuvan teosta, jossa tekijät esittelevät projektin eri vaiheita. Kokonaisuus on mielenkiintoinen, ja suhteellisen informatiivinen. Myös muutamia poistettuja kohtauksia löytyy, kuten elokuvan vaihtoehtoinen alku. Ihan mielenkiintoista ekstraa siis.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Celador Films Limited, 2009