STOP THE PRESS!

Poutapilviä ja lihapullakuuroja (Cloudy with a Chance of Meatballs)

Poutapilviä ja lihapullakuuroja (Cloudy with a Chance of Meatballs) Ohjaus ja käsikirjoitus: Phil Lord, Chris Miller
Tuotanto: Pam Marsden
Pääosissa: Bill Hader, Anna Faris, James Caan, Mr. T, Bruce Campbell, Andy Samberg
Arvio: 3/5

Animaatioelokuva ”Poutapilviä ja lihapullakuuroja” on kieltämättä sangen erikoinen teos. Sen surrealistinen tarina naurattaa, ja toteutukseltaan se myös on hyvin hämmentävä. Barrettin pariskunnan puoliklassiseen lastenkirjaan perustuva elokuva on saanut melko mielenkiintoisen kastin ääninäyttelijöitä, ja kokonaisuus tuntuukin hyvin houkuttelevalta. Mutta miten taittuu 70-luvun lopun kuvakirjan kääntäminen tietokoneanimaatiospektaakkeliksi?

Flint Lockwood (Hader) on lapsesta asti halunnut keksijäksi, ja keksintöjä onkin tullut tehtyä monenlaisia. Kuitenkaan mikään herran keksinnöistä ei ole oikein onnistunut niin, että siitä olisi oikeasti ollut myös jotain iloa yhteisölle, jossa hän elää. Kun sitten Flint saa älynväläyksen luoda koneen, jolla molekyyleistä valmistuu erinäisiä ruokatarvikkeita, otaksuu hän maailman murheiden olevan ohi. Herran erikoinen vempain kuitenkin lentää taivaan tuuliin ja tuloksena on jotain omituista: sadepilvi ei sada vettä, vaan ruokaa. Ja kaikki näyttääkin hyvältä, hetken. Mutta kuten teknologiassa yleensä, myös Flintin kone muuttuu epävakaaksi kohtalokkain seurauksin.

Ihan hienosti on elokuva toki toteutettu, ja ääninäyttelijät kyllä hoitavat työnsä hyvin. Leffan alku on mitä maittavinta seurattavaa, mutta loppua kohden se vain alkaa puuduttamaan. En tiedä, kuinka paljon alkuperäistä tarinaa on muokattu, mutta itselleni ainakin tällaisena vedoksena ”Poutapilviä ja lihapullakuuroja” jätti vähän tunkkaisen maun suuhun.

DVD:ltä löytyy runsaasti lisämateriaalia, ja suuri osa on lapsille suunnattua hassunhauskaa hubaa. Varsinaista oikeata informaatiota tarjoavat muutamat leffan teosta kertovat lyhykäiset dokumentaarit. Myös parit pidennetyt kohtaukset on mahdollista tarkastella, mikäli intoa moiseen löytyy.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Sony Pictures Home Entertainment Inc. , 2010

Traileri: