STOP THE PRESS!

Hereafter

Hereafter Ohjaus: Clint Eastwood
Käsikirjoitus: Peter Morgan
Tuotanto: Clint Eastwood
Pääosissa: Matt Damon, Cécile de France, Frankie/George McLaren
Arvio: 4,5/5

Toukokuussa 80 vuotta täyttänyt Clint Eastwoodia ei ikä paina. Mies työstää elokuvia tehokkaammin kuin monet häntä puolet nuoremmat elokuvantekijät. Tämä Hollywoodin kulta-ajan loppupuolella uransa aloittanut amerikkalaisen elokuvan ikoni on ehtinyt taipaleensa aikana esiintyä niin lännenmiehenä, kovaotteisena poliisina, kotirouvan rakastajana kuin ikääntyvänä astronauttinakin. Vaikka näyttelijänä hän on kannuksensa aluksi hankkinut, niin hyvät ohjaajan opit mies on saanut kahdelta mestarilta, Sergio Leonelta ja Don Siegeliltä. 
Vuonna 1992 valmistunut Armottomat nosti Eastwoodin oman ohjaajauran uudelle kukoistuskaudelle, joka on jatkunut aina tähän päivään saakka.

Uusin elokuva, ”Hereafter”, käsittelee kuolevaisuuden kokemista kolmen ihmisen näkökulmasta. Matt Damonin esittämä George on tavallinen rukkikuski, joka oli kuolla lapsena tapaturmaisesti. Samalla hänelle siunaantui kyky, jonka avulla hän pystyy ottamaan yhteyden kuolleeseen koskettamalla tämän lähiomaisen käsiä. Veljen mielestä Georgen kannattaisi hyödyntää kykyään kaupallisesti, mutta sitä hän ei todella halua. Ranskalainen toimittaja Marie (Cécile de France) on viettämässä miesystävänsä kanssa lomaa kaukana Pariisin vilinästä. Ostosmatkan aikana nousee voimakas hyökyaalto, joka voimistuu todelliseksi tsunamiksi. Hän saa tärähdyksen päähän ja katoaa veden alle. Ennen pelastumistaan hän kokee suuren valkeuden, jossa liikkuu ihmisiä kohti valoa. Tämän jälkeen Marien elämä ei ole enää sellainen kuin ennen. Lontoolaisilla kaksosilla Jasonilla ja Marcusilla (Frankie/George McLaren) on alkoholisoitunut äiti, jota he pyrkivät kannattelemaan niin, etteivät sosiaaliviranomaiset veisi häntä heiltä. Eräänä päivänä Jason lähtee hakemaan äidilleen lääkettä. Hän joutuu ilkeämielisen jengin hyökkäyksen kohteeksi. Ilkimykset yrittävät ryöstää häneltä sekä lääkkeet, että kännykän. Onneksi hän pääsee pakenemaan, mutta joutuu kuitenkin huonoksi onneksi kuorma-auton yliajamaksi. Pikkuveljen tuska on suunnaton, sillä isoveli oli hänelle kaikki kaikessa.

Tosielämän henkilöistä, kuten esimerkiksi Elisabeth II:sta ja Richard Nixonista kertovien elokuvien käsikirjoittajana kunnostautunut Peter Morgan on onnistunut luomaan koskettavan ja todenoloisen tarinan ihmisistä, jotka ovat joutuneet kokemaan kuoleman läheisyyden hyvinkin läheltä. Eastwoodin käsittelyssä Morganin teksti muuttuu sujuvaksi tarinankerronnaksi olematta kuitenkaan amerikkalaiselle elokuvalle tyypillistä ”itkuvarmaa siirappia”. Eastwoodin elokuville on tyypillistä hienonlainen kuvauksellisuus ja yksinkertainen, mutta herkkä musiikki. Juuri näillä yksinkertaisilla, mutta tehokkailla elementeillä saadaan tarinaa vietyä emotionaalisesti eteenpäin. ”Hereafter” on hieno elokuva ikääntyvältä mestarilta, joka osoittaa olevansa kovassa vedossa.

Lisämateriaaleissa on tarjolla pieni dokumentti, jossa katsojalle näytetään kuinka tsunami elokuvassa on toteutettu, lisäksi tutustutaan kuvauskohteisiin ja lopuksi tutustutaan Eastwoodiin näyttelijöiden kertomana.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Warner Bros., 2011

Traileri: