STOP THE PRESS!

Oceans

OceansOhjaus: Jacques Perrin, Jacques Cluzaud
Käsikirjoitus: Christophe Cheysson, Jacques Cluzaud, Laurent Debas, Stéphane Durand, Laurent Gaudé, Jacques Perrin, François Sarano
Tuotanto: Nicolas Mauvernay, Jacques Perrin
Pääosissa: Meri
Arvio: 4,5/5

Kerran sanoin helsinkiläiselle ystävälleni, että meri on ainoa asia mikä Tampereelta puuttuu. ”Ai, no se ei ole kovin paljon”, kuului vastaus. No onhan se. Mutta mitäpä Itämeren rannalla asuvat nyt itse tietäisivätkään meren kauneudesta. Kauempaa näkee paremmin.

Esimerkiksi Siivekkäiden Muuttoa aiemmin kuvanneiden Jacquesien Perrin ja Clusaud ohjaama Oceans on osittain taide-elokuva, osittain dokumentti ja osittain valistusfilmi. Taide-elokuva siksi, että sen kuvallinen ilmaisu, on se sitten tehty aidoin keinoin eli ei, on huikean kaunista ja hengästyttävää kuvallista tanssia. Dokumentti siksi, että siinä käytettään dokumentaarisia keinoja, joilla meille näytetään mertemme syvyyksissä elävien kummajaisten elämää. Ja valistusfilmi siksi, että lopussa tehdään selväksi, että näin ei voi jatkua. Ihan ei soosoo-etusormi viuhu pystyssä mutta ei paljon puutukaan.

Elokuvaa alkaa katsomaan dokkarina ja ihmettelee, miksi ei katsojalle kerrota mitä ruman sympaattisia ötököitä kuvaan oikein ui. Näiden kaksipäisten lillujien ja kivennäköisten kalojen elintavoista herää kiinnostus – jos nyt edes lajin nimi kerrottaisiin. Mutta tämä kun ei olekaan mikään Avara Luonto vaan selvästi isolla rahalla ja vaivalla tehty kaunistelu/kauhistelupläjäys. Kertoja on vain runonlausuja, joka varsinaisesti vie ’tarinaa’ yhtään eteenpäin eikä kerro mitään sellaista mitä näemme ruudussa vaan maalailee tunnelmia, jotka koko ajan synkistyvät yhä armageddon-profetiamaisemmiksi.

Vaikka tällainen merimies olenkin ja silmieni eteen vyörytetään toinen toistaan uljaampaa merenpohjaa ja sen kiinnostavia asukkeja, niin jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että elokuva ei ihan taida kantaa koko kestonsa ajan. Juuri viimeisellä hetkellä ennen kuin totaalinen tylsyys kalojen bravuureihin alkaa iskeä haukotuksen muodossa, kuvaan astuu ihminen. Sitten tapahtuu kauheita asioita, kuten aina. Katsojaparkaa ei varoiteta edessä olevasta katastrofista eikä karmeasta kuvarepertuaarista mitenkään. Koomapotilaskin heräisi näihin kuviin, joissa kalat saavat tuta ihmisen voiman. Hyvä meininki hei. Järkytyin, mikä on elokuvassa nykyään aika harvinaista. No, extroissa selviää rääkkäyskohtausten olevan rekonstruoituja. Ja hyvä niin mutta toisaalta laiha lohtu, jos tällaista tapahtuu maailman merillä kameroiden ulottumattomissa paljonkin. Bonusmateriaalista on muuten sanottava, että esimerkiksi huikea yli tunninpituinen making of on must see. Jos leffa kiinnostaa, kiinnostavat lisämatskutkin.

Tieto kohtausten tekoaitoudesta toimii kaksipiippuisesti. Se pistää toisaalta ihmettelemään, missä enää menevät rajat, jos tämäntyyppisiä, täysin aidontuntuisia kuvia pystytään tekemään tietokoneella. Mallinnetaanko tulevaisuuden luontoelokuvat kokonaan 3D-tekniikalla? Jokin ajatuksessa mättää. Toisaalta jo elokuvan aikana pohtimani kuvaajan vastuu tai oikeammin vastuuttomuus tällaisten kohtausten taltioinnin suhteen menettää merkityksensä. Sen sijaan merkitystään ei menetä se tiukka työ, jota Clusaud työryhmineen on puurtanut elokuvan eteen. Välillä toista kuvaajaa näytetäänkin kuvassa, kuin todisteeksi, että täällä me hei oltiin, ihan oikeasti hain edessä kikkailemassa. Se, miten tuollaisissa olosuhteissa saa lopputuloksen näyttämään noin komealta, ei mene pieneen kaaliini. No ei sinne mene paljon muutakaan kyllä.

Katsopa Oceans, mikäli kanttisi kestää. Jos elokuvan katsottuasi enää koskaan syydät mereen yhtään mitään sinne kuulumatonta, olet paatunut idiootti.

Renek, jota juuri nyt hävettää olla ihminen, for smackthejack.net

Photos copyright by Galatée Films, 2009

Traileri: