STOP THE PRESS!

Härmä

Härmä Ohjaus ja käsikirjoitus: JP Siili
Tuotanto: Olli Haikka, Jarkko Hentula
Pääosissa: Mikko Leppilampi, Lauri Tilkanen, Pamela Tola, Esko Salminen, Lena Meriläinen, Aku Hirviniemi, Eero Milonoff, Olavi Uusivirta, Taneli Mäkelä, Kari Hietalahti, Pirkka-Pekka Petelius
Arvio: 2/5

JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama, 1800-luvun Pohjanmaalle sijoittuva Härmä kertoo kahdesta ökytilan veljeksestä. Esko (Mikko Leppilampi) on isoveli, se paha poika, joka ryyppää, rällää ja puukkojunkkaroi hulivilihurjana hei pitkin lakeuksia, Matti (Lauri Tilkanen) se hyvä, joka tekee oikeita töitä ja riiaa naapuritilan kaunista Ainoa (Pamela Tola). Paljon toivoa Ainon naimisesta ei ole, sillä aikojen alusta asti on vanhin poika perinyt suvun maat ja mannut. Veljesten isä (Matti Salminen) aiheuttaa kuitenkin yllätyksen: hän testamenttaakin talonsa Matille. Alkaa veljesten katkera kamppailu perinnöstä ja lopulta Ainostakin.

Siili on klassikkonsa lukenut: Härmässä näkyy vaikutteita paitsi Suomi-filmien kuvastosta myös antiikin taruista Raamatun kautta Shakespearen draamoihin; eri vaikutteiden kautta elokuva uhkaa lipsahtaa yhtä aakeeksi laakeeksi kuin tapahtumapaikkansa. Jonkinlainen selkärankaranka kuitenkin löytyy Kainin ja Abelin tarusta, ja sitten Härmä tuo vielä mieleen Aleksis Kiven Seitsemän veljestä –romaanin: loppuratkaisunsa myötä elokuvasta liki kasvaa eräänlainen kertomus modernin, järjestäytyneen yhteiskunnan synnystä. Kenties tämän aiheen kehittelyyn olisi kannattanut panostaa enemmänkin.

Pahimmat ongelmat Siilillä on elokuvan rakenteen kanssa. Härmä koostuu sarjasta erilaisia yhteenottoja: milloin joukko ihmisiä on sanaharkkasilla, milloin viuhuvat nyrkit tai puukot. Eräät näistä kärhämistä eivät vie tarinaa mitenkään eteenpäin. Ne poistamalla yli kaksituntisesta elokuvasta olisi tullut jämäkämpi.

Kotimaisen elokuvan kilttinä ja söpönä poikana tunnettu Leppilampi onnistuu kaivamaan itsestään sen pahan pojan ehkä vähän liiankin hyvin, nyt olisi tarvittu myös tilkka sitä kiltteyttä, jotta Eskon omaa pahuuttaan pohtivasta hahmosta olisi tullut täysin uskottava. No, niin kai se menee, että jos käsikirjoituksessa lukee, että Esko on läpeensä paha, niin sitten on. Sopivan ripauksen pahuutta rooliinsa tuo Tilkanen Mattina; Pamela Tolan muuten Eloveena-tyttömäisessä roolissa on sellaista särmää, jota lakeuden vahvoissa naisissa voisi kuvitellakin olevan.

Runsaissa ekstroissa mm. näyttelijöiden haastatteluja ja ohjaajan kommenttiraita. Mukava huomata, että kotimaisilla elokuvantekijöillä on näissä haastatteluissa edes jonkin verran analyyttinen ote tekemisiinsä verrattuna Hollywood-tähtien pelkkään kehuskeluun. Silti en vieläkään ymmärtänyt, miksi Härmän värimaailma on omituinen, vaikka ohjaaja asiaa selittääkin.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Yellow Film & TV, 2011

Traileri: