STOP THE PRESS!

Ei yhdeksän uutiset (Not the 9 O’clock News)

Ei yhdeksän uutiset (Not the 9 O'clock News)Ohjaus: Bill Wilson, Geoff Posner
Käsikirjoitus: useita
Pääosissa: Rowan Atkinson, Mel Smith, Pamela Stephenson, Griff Rhys Jones 
Arvio: 4/5

Margaret Thatcherin ollessa Englannin pääministeri 70-luvun lopulta 90-luvun alkuun saakka, monia ns. uuden aallon komedian tekijöitä alkoi ilmestyä televisioon, kuten radiodj:nä uransa aloittanut Kenny Everett tai ”Ei yhdeksän uutiset” -sarjan kaverukset Mel Smith, Griff Rhys Jones, Rowan Atkinson ja Pamela Stephenson. Varsinkin jälkimmäisen sarjan esiintyjistä tuli englantilaisen televisiokomedian suuria nimiä, joita vielä tänäkin päivänä nähdään aika-ajoin myös meidänkin televisiokanavillamme. Sarjan yhtenä käsikirjoittajana toimi Richard Curtis, joka sittemmin sai meriittiä kirjoittamalla elokuvan ”Neljät häät ja yhdet hautajaiset”, jonka johdosta syntyivät myös elokuvat ”Notting Hill” ja ”Rakkautta vain”. Näin ne 80-luvun radikaalit huumorin pläjäyttäjät muuttuivat sitten setämäisiksi hutunkertojiksi.

”Ei yhdeksän uutiset – parhaat palat” jatkaa BBC:n tuttua best of-linjaa, joka toisaalta jakaa mielipiteitä, sillä monen lempisketsi on saattanut jäädä kokoelmalta täysin pois. Tämän DVD:n suhteen olen itse sitä mieltä, että monet sketsit sisältävät paljonkin julkaisuaikaan liittyviä juttuja, jotka eivät välttämättä enää tänä päivänä toimisi. Omia suosikkejani tällä kokoelmalla ovat ehdottomasti ”Puhuuko kukko rumia?”, ”Onko kuollut poliitikko paras poliitikko?”, Abba-parodia ja kaikkien pieruhuumorien top-10 -listan ehdottomasta parhaimmistosta ”Belgialaiset ruokapierut”.

Sarjan ykköstähdeksi nousee Rowan Atkinson, joka pääsee jo tässä vaiheessa loistamaan erilaisissa rooleissa jättäen myös ”Lunta tupaan” -sarjassa myöhemmin loistaneet Smith ja Jonesin täysin omaan varjoonsa. Vaikka Pamela Stephenson ei enää nykyisin näyttele, niin hänen suorituksensa tässä sarjassa olisi antanut odottaa erittäin lupaavaa komediennen uraa myös nykyisin. Harvoin mikään uutislähetys kestää lähes kolme ja puoli tuntia, mutta ”Ei yhdeksän uutiset” kestää. Tähän aikaan on saatu mahdutettua paljon erilaista materiaalia, joka saattaa naurattaa humoristeja paljonkin ja saa tosikot pistämään television kiinni.

Jukka L.Savolainen for smackthejack

Photo’s Copyright by Pan Vision / BBC, 2004