STOP THE PRESS!

Titanic

titanicOhjaus ja käsikirjoitus: James Cameron
Tuotanto: James Cameron, Jon Landau
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Kate Winslet, Billy Zane, Frances Fisher, Kathy Bates, Bernard Hill, David Warner, Victor Garber, Jonathan Hyde, Bill Paxton, Suzy Amis
Arvio: 3,5/5

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja James Cameronia ei voi moittia suurten haasteiden tai paremminkin riskien ottamisesta. Esimerkiksi 80-luvun loppupuolella julkaistun “Abyss – syvyys” -elokuvan tekeminen oli melkoinen prosessi, sillä sitä varten vanha ydinvoimala muutettiin vesistudioksi. Muutama vuosi myöhemmin Cameron oli tekemässä saman tempun, mutta erittäin suuressa mittakaavassa. Kyseessä on tietenkin “Titanic” -elokuva, jonka tekemisestä syntyi suuria ongelmia. Studio joutui ottamaan projektiin mukaan toisen ison Hollywoodin studion kulujen kattamiseksi, sillä loppulaskuna elokuva maksoi lähes 200 miljoonaa dollaria. Cameronin uhkarohkea temppu kannatti, sillä Titanicista muodostui rahallisesti kaikkien aikojen menestyksekkäin elokuva ja se voitti tukun Oscar-palkintoja.

Monet ovat varmaan elokuvan nähneet, joten juonesta vain ihan lyhyesti. Di Caprion esittämä Jack on lähes rahaton kaveri, joka yhdessä kaverinsa kanssa voittavat pokeripelissä liput Titanicille. Samaan aikaan laivalle on saapumassa Rose DeWitt Bukater (Kate Winslet) yhdessä äitinsä Ruthin (Frances Fisher) ja äveriään, mutta käytökseltään töykeän Cal Hockleyn (Billy Zane) ja tämän miespalvelijan kanssa. Rosen äiti on niin tottunut varakkaaseen elämään, että hän haluaa tyttärensä menevän Hockleyn kanssa naimisiin. Koko asia ahdistaa Rosea niin, että hän yrittää tehdä itsemurhan hyppäämällä laivan perästä mereen. Paikalle saapuu kuitenkin Jack, joka pelastaa tämän varmalta kuolemalta. Lopun voitte katsoa elokuvasta, jos ette ole sitä sattuneet jostain syystä näkemään.

Ensimmäinen levy on varattu varsinaiselle elokuvalle. Elokuvan voi katsella myös eri kommenttiraidoilla ryyditettynä. Voi valita joko Cemeronin tai näyttelijöiden (mm. Gloria Stuart, Kate Winslet, Bill Paxton, muttei Di Caprio)ja tekijöiden tai jopa historioitsijoiden kommenttiraidan.Tosin juuri näyttelijöiden ja tekijöiden kommenttiraidan osalta ainoana miinuksena on mainittava, että suurimman osan ajasta äänessä ovat tuottajat.

Toiselta levyltä löytyvät sitten varsinaiset ekstrat. Kuvausten aikana dokumenttimateriaalia kuvasi Ed Marsh, joka hieman kieli poskessa on tehnyt vanhan ajan uutisfilmien tyyliin muutaman minuutin pätkän Titanicin lähdöstä, jossa nykynäyttelijät näkyvät. Sen lisäksi Marshin kamera on kuvannut Meksikon kuvauspaikkojen tekemistä hetki hetkeltä ja kuinka laiva nousi pystyyn. James Cameron puolestaan vie katsojat Titanicille merenpohjaan, jossa hän kävi kuvaamassa kuvamateriaalia elokuvaansa varten ja parisen vuotta sitten hän vieraili uudelleen aluksella, joten uutta materiaalia on myös luvassa. Mielenkiintoinen on myös kierto lavasteissa. Se näyttää miten tekijät pyrkivät toteuttamaan laivan mahdollisimman aidon näköisenä, sillä esimerkiksi astiastot teetettin alkuperäisellä yhtiöllä. Tätä videota ei ole aiemmin näytetty muille, kuin Titanic -yhdistyksen jäsenille. Vuonna 2005 dvd-boksina julkaistuun ”Collector’s Editioniin” nähden mukana on myös kaksi aivan tuoretta dokumenttia. ”Reflections of Titanic” vie katsojat uudelleen elokuvan tekemisen maailmaan. ”Titanic – The Final Word with James Cameron” on puolestaan National Geographicin tuotama dokumentti, jossa Titanic-asiantuntijat ratkovat laivan uppoamiseen liittyviä asioita.

Levyltä löytyy myös sisäpiirin tekemä huumorivideo, johon on kasattu kaiken maailman hassutuksia kuvauksien ajalta. Mukana on suureksi hitiksi muodostunut Celine Dionin musiikkivideo ja ennen julkaisematon vaihtoehtoinen loppu. Onneksi tuota loppua ei ole koskaan julkaistu, sillä se ei todellakaan olisi sopinut elokuvan tyyliin millään tavalla. Kuten Cameron kommenttiraidallaan toteaa, kohtaus näytti hyvältä paperilla, mutta kokonaisuuteen se ei loppujen lopuksi sopinut.

Hassuttelijoille on tarjolla kolme parodiaa Titanicista. Yksi on Music Televisionille tehty Ben Stillerin ja Vince Vaughnin “läpänheitto” James Cameronille, kuinka voidaan toteuttaa elokuvan jatko-osa, toinen puolestaan koominen animaatioversio elokuvasta ja ainakin allekirjoittaneen mielestä kaikkein hauskin on Saturday Night Liven versio, jossa SNL:n porukan lisäksi ovat Bill Paxton ja Cameron. Levyltä löytyy myös 29 poistettua kohtausta, jotka on mahdollista kuulla Cameronin kommenttejen kanssa ja jopa kommentit suomenkielisin tekstityksin. Monet näistä kohtauksista ovat lähinnä elokuvassa nähtävien kohtausten pidennyksiä, jotka eivät ole tyylillisesti sopineet lopulliseen versioon. Hyvä niin, sillä esimerkiksi Rosen raivokohtaus “hytissään” ennen itsemurhayritystä on melko turha kohtaus. Lopuksi tarjoillaan myös markkinointimateriaaleja (mm. tv-spotit, trailerit, sähköińen press-kit) ja valokuvia.

Kun näin elokuvan ensimmäisen kerran joulukuussa 1997, taisi olla samana päivänä kun elokuva sai Yhdysvaltain ensi-illan, olin lehdistönäytöksen jälkeen täysin mykistynyt. Se oli jotain sellaista massiivista draamaa, jota aiemmin olin nähnyt vain Tuulen viemässä. Silloin ihastuin tähän elokuvaan, kun se oli, ja on yhä, visuaalisesti näyttävä. Lähes viisitoista vuotta myöhemmin täytyy vain todeta, että ei se historiallisen tapahtuman sisälle rakennettu rakkaustarina hirvittävän ihmeellinen ole. Sitä samaa jotkut sanoivat jo aikanaan edellä mainitusta Tuulen viemästä, mutta elokuvasta muodostui kuitenkin klassikko. Cameronin elokuvan suhteen en tiedä tuleeko tapahtumaan sitä, että sitä tultaisiin kutsumaan muutaman vuosikymmenen jälkeen klassikoksi. Titanic ei mielestäni ole muuta kuin näyttävän näköinen elokuva, jossa on hyvät näyttelijäsuoritukset, mutta käsikirjoitus siirappimaista mössöä. Omat kauniit hetkensä elokuvalla toki on, mutta toisaalta käsikirjoituksen liika modernisuus on läpipaistavaa.
Blu-ray-julkaisuna Titanic on yksi parhaista julkaisuista, vaikka suurin osa materiaalista onkin julkaistu jo vuosia sitten. Mutta kuitenkin elokuvan tekemisestä kertovat dokumentit ovat tämän kokonaisuuden parhaita paloja ja myös Cameronin omakohtainen kertomus matkastaan Titanicille on todella katsomisen arvoinen.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by 20th Century Fox Home Entertainment, 2012

Traileri: