STOP THE PRESS!

Yhtä matkaa

Yhtä matkaa
Kuvassa: Seela Sella ja Puntti Valtonen. Kuva Johnny Korkman

Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämö ti 10.9.2019
Käsikirjoitus: Leena Tamminen
Ohjaus: Kari Paukkunen
Lavastus: Martti Aiha
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Videokuvaus: Jonathan Miller
Valosuunnittelu: Lari Palander
Äänisuunnittelu: Tuomas Fränti
Musiikki: Safka Pekkonen
Rooleissa: Seela Sella, Puntti Valtonen, Safka Pekkonen
Arvio: 5/5

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat junaan, joka on matkalla pohjoiseen. Siellä kohtaavat häihin matkalla oleva vanhempi nainen Aino (Sella) ja kaverinsa hautajaisiin matkustava keski-ikäinen mies Asko. Siinä missä Aino kaipaa keskusteluseuraa, niin Asko puolestaan haluaa tehdä töitä ilman että kukaan häiritsee häntä. Pienen vääntämisen jälkeen Aino saa kuin saakin Askosta keskustelukumppanin. Heidän matkastaan tulee mullistava ja se muuttaa heidän käsitystään elämästään sekä antaa ymmärrystä toisiaan kohtaan.

Tämä Leena Tammisen käsikirjoittama näytelmä käsittelee keskustelua ja sen vahvaa voimaa vaikuttaa asioihin – sekä tehtyihin että tekemättömiin. Siksi aihe on aina ajankohtainen, eikä se koskaan mihinkään häviä, vaikka joku sitä saattaisi toivoakin. Lisäksi käsikirjoitus tarjoaa oivallisen pohjan erinomaiselle näyttelijätyölle. Nämä kaksi henkilöä ovat kuin yö ja päivä. Seelan esittämä Aino on avoin, Valtosen esittämä Asko sulkeutunut. Näiden kahden erilaisen ihmisen vastavoima tarjoaa katsojalle kiinnostavan näkökulman keskustelun voiman vaikutuksiin ja siihen kun lisätään Pekkosen esittämän konduktöörin tilanteita rytmittävät dialogit, niin luvassa on yksi tämän vuoden kiinnostavimmista teatteritapauksista.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net